lauantai 20. syyskuuta 2014

Otteita "seikkailukasvatustoimihenkilön" arjesta

Seuraavassa tekstissä on ainakin kaksi tasoa (toivottavasti), ensimmäisessä haluan avata hieman seikkailukasvatuksellisen toiminnan perusperiaatteita ja toisekseen käytän kirjoittamista itsereflektiovälineenä... Siis back to the basics:


Case Evo



Vaihe 1

Astun luokkaan jossa odottaa 25 jännittynyttä nuoriso- ja vapaa-ajanohjaajaopiskelijaa, jokaisella heistä on varmasti oma käsitys, mitä elämys,- seikkailu- ja luontotoiminta pitää sisällään. Oppilaiden omat odotukset, ennakkoasenteet ja mielikuvat ovat muokanneet maaperää erillaisille tunteille, käsityksille ja jopa peloille.
Monelle tuleekin yllätyksenä, että hylkäämme pulpettien tuoman turvan ja asetumme istumaan rinkiin. Lisää yllätyksiä on luvassa ja ne on luettavissa oppilaiden kasvoilta, kun keskustelun kautta selviää, että kyseessä ei olekkaan "eräjormakurssi" vaan keskitymmekin yksilön kautta ryhmän toimintaan... Läheskään kaikki aktiviteetit eivät ole suoranaisesti kosketuksissa luontoon tai luontoaktiviteetteihin. 
Osa hämmentyneistä ilmeistä kertoo myös, että nyt menee vahvasti oman ymmärryksen yli, mistä puhutaan...
Koulutus alkaa tutulla, mutta jollain tapaa kuitenkin vieraalla tavalla, datatykin PowerPoint showlla. Aiheena on oppilaille vieras maailma, mystinen elämys- ja seikkaulukasvatus. Opetuksen aiheena on toiminnan teoreettinen- ja kasvatuksellinen perusta.
Reaktioissa on huomattavissa myös se, että "ringissä" keskusteleminen on hieman vierasta ja vaivaannuttavaa, pikkuhiljaa myös ryhmäläiset uskaltautuvat esittämään kysymyksiä ja kertomaan omakohtaisia kokemuksia ryhmässä toimimisesta ja ryhmässä oppimisesta.


Ryhmätoiminnan perusteita voi harjoitella vaikkapa kiipeilyn kautta



Vaihe 2

Kun muutamien teoriapainoitteisten päivien jälkeen ryhmälle ilmoitetaan, että nyt siirrymme luokasta testaamaan opittuja asioita käytännössä, jokainen voi suorastaan tuntea kuinka jännitys tiivistyy. Epäilykset, pelot ja ennakkoasenteet nousevat pintaan... on  vähän nuhaa, pitäisi mennä hoitamaan pakollisia pankkiasioita, selkä on kipeä, olkapää on vihoitellut jne.
Käytännön harjoitukset liikuntasalissa ja sisäkiipeilyseinällä ovat osalle yllätys, eikö minun siis pidäkkään suorittaa yksilönä, vaan minun tulisi toimia tehokkaasti osana ryhmää?... ai minun siis pitäisi huomioida muitakin?...  tämän tajuaminen vie hetken jos toisenkin. Se tajuaminen vaatii myös useampia yhteisiä palautekeskusteluja sekä kouluttajan "realistista mutta kannustavaa" palautetta ryhmän toiminnasta, niin onnistumisista kuin epäonnistumisistakin. Kasvoista ja reaktioista on huomattavissa "ahaa-elämyksiä" ja ymmärryksen heräämiseen viittaavia "kasvojen kirkastumisia", palautekeskustelut vahvistavat havainnon. Ryhmässä otetaan ensimmäisiä varovaisia askeleita toiminnan realistiseen arvioimiseen tyyliin "minun mielestä" eikä kommentointi ole enään niin yleisellä ja neutraalilla tasolla. Toiminnan kehittäminen ryhmälähtöisesti siintää jo horisontissa.


Vaihe 3

Uusi aamu ja uusi koulupäivä. Ryhmä valuu luokkaan, tottuneesti he siirtävät pöydät syrjään ja asettuvat rinkiin keskelle luokkahuonetta. Edellisen päivän arviointi ja läpikäyminen sujuu jo suhteelisen tottuneesti, muutama hiljaisempikin jakaa ajatuksiaan päivästä muutamalla lauseella. Perinteinen hälinäkin vaimentui muutaman oppilaan painokkaalla kommentilla: "hiljaa nyt, että päästään aloittamaan!"
Kun ryhmälle selviää, että seuraava vaihe koulutuksesta tapahtuukin metsässä ja nukkuminen tapahtuu siellä myös, ilmeet ovat epäuskoisia ja pelokkaita (ryhmästä vain muutama on nukkunut ulkona aikaisemmin, metsästä puhumattakaan).
Oppilaita ei kovinkaan paljon tarvitse patistaa keskittymään, että pääsemme asiaan. Ryhmä keskittyy opiskelemaan teoriassa, miten luonnossa selvitään ja toimitaan turvallisesti. Rohkaisevaa on, että ryhmästä tulee aktiivisesti tarkentavia kysymyksiä ja keskustelua herää asioista jotka mieltä vaivaavat. Myös muistiinpanovälineet ovat löytyneet koulurepun syövereistä ja erikseen ei tarvitse sanoa, että nämä opetettavat asiat ovat retken kannalta olennaisia.


Vaihe 4

Rutiinit luokkahuoneessa sujuvat jo luontevasti, ryhmä asettuu rinkiin ja tunnelma on odottava, enää ei tarvitse korottaa ääntä huutaakseen "Voisimmeko jo aloittaa!"
Hämmentyneisyyttä aiheuttaa ainoastaan se, että ryhmä saa tehtäväkseen jakautua taas uusiin ryhmiin ja niissä ryhmissä sitten itsenäisesti suunnitella kokonaisuudessaan tuleva retki, ilman opettajan aktiivista vuorovaikutusta... Tässä kohtaa jokaisesta ryhmästä ilmoittautuneet vapaaehtoiset kutsutaan opettajan kanssa sivummalle ja he saavat lyhyen koulutuksen aihealueesta joka heidän pitää kouluttaa muulle ryhmälle. Aihealueita ovat mm. retkikeitin, suunnistaminen jne.

Havaintoja ryhmän opettajana: Kun ryhmän sisältä valikoituneet oppilaat kouluttivat retkeilytaitoja muulle ryhmälle, keskittyminen oli huomattavasti parempaa ja vastaanottavaisempaa kuin opettajan auktoritäärinen teoriaopetus koulutuksen alkuvaiheessa.





Vaihe 5

Ryhmä toimii jo tuttuneesti omissa ryhmissään ja käytännön harjoitukset sujuvat itselähtöisesti lyhyen ohjeistuksen jälkeen. Teltat ja laavut nousevat koulun pihalle ja ne tarkastetaan sekä pakataan hyvässä järjestyksessä... Jännitys nousee, seuraavan kerran tavatessamme olemme oikeasti metsässä ja tuttua / turvallista urbaania ympäristöä rakenteineen ei ole enää ympärillä luomassa turvaa.

Havaintoja ryhmän opettajana: Itselähtöinen toiminta on selkeästi aktivoitunut, mutta tukea haetaa edelleen vielä opettajan suunnalta. Haasteellista on opettajan näkökulmasta, vain sanoa kysyjälle: "Kaikki tarvittava tieto on jo ryhmässä"... 


Vaihe 6

Aamu 8:15, oppilaitoksen luokka. Luokassa on odottava tunnelma, kaikki ovat ajoissa paikalla ja puuttuvat varusteet otetaan käyttöön heti. Rinkat pakataan ja kommenteissa on havaittavissa lievää ärtymystä / jännitystä. 
Lopulta kaikki ryhmäläiset ovat bussissa ja matka kohti "tuntematonta" alkaa. Parkkipaikka keskellä "ei mitään" on seuraavan näytöksen kulissi. Parkkipaikka on täynnä rinkkoja ja odottavia opiskelijoita: "mitäs nyt", "nää ei mahdu tänne rinkkaan (varusteita maassa)" jne.
Tässä kohtaa on opettajan astuttava esiin "takavasemmalta" ja oikeasti aktiivisessa roolissa käydä läpi jokainen oppilas ja rinkka läpi. Tämä jo pelkästään melkein sietämättömän jännityksen lieventämiseksi.
Seuraavat kommentit ryhmästä onkin jo hengessä, "eikö jo voitais lähteä?" ja "mikä tässä nyt kestää?". On seuraavan näytöksen aika. Luokka on jo paljon aikaisemmin jaettu ryhmiin, näillä ryhmillä on retken aikana selkeät vastuut johtamisesta, suunnistamisesta ja suunnittelusta. Jokaisella ryhmällä on siis oma homma hoidettavana.
Ensimmäiselle "vastuuryhmälle" annetaan viimeiset ohjeet ja koulutusta mm. viestintävälineistä ja niiden käytöstä (radiopuhelin, kännykkä, pilli jne.). Myös suunnistaminen ensimmäiselle "check pointille" käydään vielä läpi.

Tämän jälkeen opettaja voi vain todeta: "Ryhmä on itsenäinen päätöksissään" ja seikkailu voi alkaa!

Havaintoja ryhmän opettajana: Opettajaakin jännittää, kun ryhmä lähtee itsenäisesti kohti seuraavaa tapaamispistettä, mutta samalla on luotettava, että ryhmällä on oikea asenne, oikeat välineet ja taito käyttää niitä matkan edetessä tai tilanteen niin vaatiessa. 


Kouluttajan arkeen kuuluu mitä suurimmassa määrin odottaminen ja tietenkin yhteyden pitäminen ryhmään sekä kokonaiskuvan- ja tilanteen hahmottaminen turvallisuuslähtökohdista



Vaihe 7

Retken edetessä opettajan rooli oli lähinnä odottaa. Se on piinallista, koska mielessä risteilee niin monta asiaa: onko ryhmällä kaikki hyvin?, onko ryhmä oikealla reitillä?, onko viestiyhteydet ryhmään kunnossa? jne. Ryhmän toimintaa arvioidessa, näin jälkikäteen, voi todeta että riskin ottaminen kannatti. Ryhmä suoriutui itsenäisesti syksyisessä ja osittain haasteellisessa maastossa loistavasti. Toki ilmapiiriä leimasi pieni "kokeilumentaliteetti" ja opettajan haastaminen aina ryhmää tavatessa check pointeilla, mutta ryhmäprosessin vaiheita ajatellen tämä kuuluu asiaan ja on jopa toivottavaa. Havaittavissa oli myös vähäisessä määrin muita soraääniä (en jaksa, en halua, tämä on paskaa jne) ja helppojen ratkaisujen etsimistä (voinko tulla kyytiin kun rinkka painaa liikaa...) , mutta näiden asioiden suhteen on omaa kokemukseen, tilannearvioon ja näkemykseen luotettava (arvio ja näkemykset pitää perustaa kylmille faktoille esim. turvallisuuden suhteen). Osa ryhmästä oli varmasti oman suorityskyvyn ja sietokyvyn rajoilla, mutta silti toimintaa leimasi syvenevä yhteistoiminta ja focus oli selkeästi siirtynyt yhteiseen haasteeseen selviytyä ryhmänä, ilman ulkopuolista apua.

Havaintoja ryhmän opettajana: Toiminnasta vastaavana ja ryhmän vastuuopettajana palkitsevia hetkiä on, kun ryhmältä näkymättömissä saa kuulla mm. seuraavanlaisia kommentteja:

"Hei kaikki, kuunnelkaa! Tässä on paha paikka, oja tai jotain, tehdään ketju ja autetaan kaikki tästä yli!"

"Nyt turvat kiinni, onko vauhti sopiva ja jaksaako siellä perässä tulevat viellä kävellä, vai pidetäänkö tauko?"


Aamuinen leiri



Vaihe 8

Ollaan jo viimeisessä leirissä ja retki on käytännössä ohi, on aika reflektoida mennyttä retkeä ja ryhmän toimintaa. Tutussa palauteringissä istuttaessa palaute alkaa soljumaan melkein kuin itsestään, ryhmä ei olekkaan enään maailman paras ja parannettavia kohtia sekä toimintamalleja löytyy melkein jokaiselta. Osa ryhmäläisistä, avoimesti ryhmän edessä, reflektoi omaa toimintaansa ja pyytää jopa anteeksi omaa käyttäytymistään eri tilanteissa retken aikana. Kaikki kuuntelee, kukaan ei puolustaudu vaan katse on nuotion liekeissä ja tuskin havaittavia päännyökytyksiä on havaittavissa toisten puhuessa omista tuntemuksistaan.
Viimein bussi saapuu ja kotimatka voi alkaa, retki ei tosin ole ohi. Koulun pihassa kukaan ei "livistä" omiin kiireisiinsä, vaan kaikki ryhmäläiset tunnolliseti huoltaavat retkeilyvälineet ja lopuksi on aika kokoontua tältä erää viimeiseen rinkiin. Hyvää kotimatkaa!

Havintoja ryhmän opettajana: Viimeisen maastossa käydyn palautekeskustelun pohjalta olo on huojentunut. Ryhmäläiset toivat omia tuntemuksia ja mielipiteitään esiin ryhmän edessä yksilöinä. Kritiikkiä annettiin ja ryhmän onnistumisia arvioitiin realistisesti. Myös osa ryhmäläisistä reflektoi omaa toimintaa suhteessa ryhmään kriittisesti. Kyseessä ei enää ollutkaan täydellinen ryhmä, jolla ei ole mitään parannettavaa, vaan todettiin että mellä on paljon hyvää, mutta meillä on myös paljon parannettavaa ryhmätoiminnan saralla niin yksilönä kuin ryhmänäkin. 


Vaihe 9

Tämä on vasta lähitulevaisuudessa, mutta kurssin päätöspäivän aikana tulemme käymään läpi mitä kurssi on meille käytännössä opettanut yksilönä sekä ryhmänä ja miten voimme hyödyntää saavutettuja oppeja / kokemuksia tulevaisuudessa (niiden 2 vuoden ajan jonka yhteinen opintotaival tällä ryhmällä vielä on edessä) ja mahdollisesti myös muissa tulevaisuuden ryhmätoimintaa vaativissa tilanteissa.

Seikkailu on päättynyt!

Jälkisanat opettajan / kouluttajan näkökulmasta: Reissu ei mennyt kuitenkaan (kuten yleensä seikkailutoiminnassa) niin kuin se oli minun päässäni suunniteltu. Reittiä oli muutettava (ryhmän hidas edistyminen matkallisesti suhteessa vuorokauden aikaan). Osalla oppilaista oli teveydellisiä ja mahdollisesti henkisiä haasteita, jotka eivät kaikilta osin olleet tiedossa etukäteen ja  joihin oli löydettävä ratkaisu / kompromissi maastossa.
Päätöksissä oli huomioitava niiden tasapuolisuus ja myös päätösten perustelut ryhmälle piti olla "vedenpitävät", jotta ryhmän toimintakyky / motivaatio ei olisi laskenut. Yksi oppilas pääsi turva-autolla viimeisen vaelluspätkän (syynä hengitysvaikeudet), mutta hän itselähtöisesti valmisteli tavoitteena olevan leirin muulle ryhmälle mukavaksi (nouti polttopuita vuoli sytykkeet ja teki lämmittävän tulen valmiiksi). Osalla, ilman ennakkotietoja, ilmeni merkittävää uupumusta matkan aikana, joten muut ryhmäläiset kantoivat näidenkin henkilöiden rinkkoja pyyteettömästi. Näissä tapauksissa check pointilla rinkat otettiin opettajan toimesta auton kyytiin (ryhmä ei itse tätä edes pyytänyt), koska varmuutta uupumuksen syistä ei ollut varmistettavissa maasto-olosuhteissa. Haavoja hoidettiin retken aikana 3 kpl ja ne eivät aiheuttaneet jatkotoimenpiteitä. Myös ryhmän ulkopuolisia tilanteita hoidettiin, palveluhengessä, eksynyt iäkkäämpi pariskunta kuljetettiin takaisin omalle autolleen muun toiminnan ohessa (auto oli merkittävän matkan päässä pariskunnan löytöpaikasta).

Oppilaat olivat keskimäärin 17-vuotiaita. Retki oli pituudeltaan 2 päivää ja 1 yö. Retken aikana kuljettiin noin 14 kilometriä, joista n. 5 kilometriä pimeässä. Majoittautuminen tapahtui maastossa telttoilla ja laavuilla.

Koulutuksen tavoite oli antaa opiskelijoille realistinen käsitys siitä, mistä elämys- ja seikkailukasvatuksessa on kyse, sekä antaa ryhmälle lisää työkaluja kehittää oman ryhmän toimintaa (jos he niin valisevat ja haluavat) positiiviseen suuntaan. Lisäksi, toiminnan kautta, opiskelijoille koulutettiin erätaitoja ja ympäristötietoutta.

bloggasi jonne