Luonnon kasvattava vaikutus on hyvin usein tunnustettu ja tiedostettu, mutta mihin se oikein perustuu?
Itse olen havainnut omassa henkisessä kasvussa ja kehityksessä ainakin seuraavia tunnuspiirteitä, jotka ovat tunnistettavissa, jos hetken malttaa miettiä...
Sosiaalisuus ja sosiaaliset taidot
Erillaisten kurssien ja koulutusten kautta olen toiminut ryhmäläisenä, mitä erillaisimmissa ryhmissä, luonnossa paljon. Omien havaintojeni mukaan luonnolla on yhdistävä ja tiivistävä vaikutus ryhmään. Haasteet ja tavoitteet ovat konkreettisia, helposti tunnistettavia sekä suoraan omaan hyvinvointiin ja turvallisuuteen liittyviä. Haastava toiminta luonnossa melkein "pakottaa" toimimaan tehokkaasti osana ryhmää, jotta tavoite saavutettaisiin ja kaikkien ryhmäläisten hyvinvointi olisi turvattu. Tämä, hyvin usein, vaatii omien sosiaalisten taitojen tarkastelua ja tarkistamista, koska ryhmät ovat muodostuneet hyvin laajasta kirjosta erillaisia persoonia ja tapoja toimia. Omalla kohdalla on ollut vain mahdollista / järkevää sopeutua ja miettiä oman paikan, vahvuuksien (tai puutteiden) tunnistamista sekä oman osuutensa tuomista yhteisen tavoitteen kautta mukaan toimintaan. Tämä on hyvin usein tapahtunut sosiaalisen kanssakäymisen kautta ja se on edellyttänyt vanhojen kaavojen unohtamista sekä uusien toimintatapojen etsimistä, jotta omalta osaltaan, on voinut tuoda ryhmään oman panoksensa yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi. Ajan mittaan olen huomannut että nämä luonnossa opitut uudet tavat toimia ovat siirtyneet mukana arkisiin kanssakäymistilanteisiin ja arkielämään. On käynnyt myös niin, että olen huomannut omissa toimintatavoissa semmoisia asioita, jotka eivät ole hyviä käytäntöjä tai suorastaan semmoisia, että olen päättänyt muuttaa omaa tapaani toimia esimerkiksi sosiaalisessa kanssakäymisessä. Luonto on opettanut minua olemaan sosiaalisempi, joustavampi ja avoimempi uusille asioille ja tilanteille.
Itsetunto ja itsetuntemus
Nuoren miehen kaikkivoipaisuus ja kuolemattomuus on karissut luonnonvoimien edessä hyvin tehokkaasti, myös tapaamani loistavat ihmiset ja kanssaretkeilijät ovat opettaneet minulle hyvin paljon myös omasta itsestäni. Omat rajat ja riittämättömyyden tiedostaminen on rohkaissut minua kehittymään ja kasvamaan, myös huumaavien onnistumisenkokemusten kautta on saannut huomata, että pystyykin asioihin joihin ei olisi uskonut pystyvänsä. Näistä on ollut valtavasti apua arjen haasteissa ja yleensä elämässä. Luonto on opettanut minulle mitä haluan ja mitä en todellakaan halua (tehdä, olla ja edustaa).
Psyykkinen ja fyysinen hyvinvointi
Monesti hyvin stressaantuneena ja väsyneenä olen raahautunut jälleen kerran luontoon ja saannut huomata (taas uudestaan) kuinka voimaannuttava vaikutus luonnolla on. Asiat ovat yksinkertaisia. Ravinto, suoja, lepo, aktiviteetti ja seuraava leiripaikka ovat selkeitä asioita tiedostaa ja hyvin nopeasti muut asiat väistyvät sivuun. Jäljelle jää hetkessä eläminen, luonnon ehdoilla toimiminen, perusasioihin keskittyminen ja luonnon tarjoamat virikkeet (äänet, tuoksut, maut ja maisemat kasveineen ja eläimineen). Tämä auttaa asioiden laitamista oikeisiin mittasuhteisiin, urbaanien ärsykkeiden puuttumien antaa mahdollisuuden nollata kasaantunutta informaatiotulvaa ja "taustakohinaa". Kiipeilessä, vaeltaessa, meloessa tai hiihtäessä ei tietyn rajan jälkeen mielessä liiku enään mitään ylimääräistä, on vain tässä ja nyt, keskittyminen on siirtynyt konkreettisiin, hetkessä oleviin asioihin. Ainakin minulle tämä on erittäin voimaannuttavaa ja rentouttavaa... vaikka kroppa voi olla asiasta toista mieltä (hyvällä tavalla).
Luontoaktiviteettien kautta myös fysiikka kehittyy ja palautuu kuin huomaamatta, taas jaksaa istua koneella töiden äärellä tai ajaa autoa pitkiä matkoja paremmin tms.
Luonteen kehittyminen
Luontoaktiviteetit ja luonnossa toimiminen noudattaa aina luonnon asettamia lainalaisuuksia: sää, vuodenaika, aallokko, tuuli, korkeus ja maastonmuodot jne. Luonnossa ei ole paljon tilaa nostaa "käsiä pystyyn" ja heittäytyä "matkustajaksi", oma toiminta suhteessa vallitseviin oloihin on avainasemassa siinä, kuinka siellä selviytyy tai on selviytymättä. Kyky tehdä päätöksiä ja sitä kautta kantaa myös vastuu tehdyistä päätöksistä on selkeässä syy --> seuraussuhteessa siihen miten oma hyvinvointi ja / tai kanssaretkeilijöiden hyvinvointi kehittyy matkan edetessä. Hetken miettimisen jälkeen tästä löytyy yllättävän tuttuja piirteitä nyky-yhteiskunnan haasteisiin. Itse olen kasvanut ihmisenä, luontoaktiviteettien kautta, kantamaan vastuuta ja tiedostamaan selkeämmin omien tekemisien tai tekemättäjättämisien vaikutuksista ympäristööni. Luonnossa olen myös törmännyt tilanteisiin, joissa on vain yksi varteenotettava vaihtoehto tilanteen positiivisen kehityksen kannalta, usein se on ollut, että on vain jatkettava päättäväisesti eteenpän kohti tavoitetta. On ollut myös tilanteita, joissa on pitänyt todeta että tavoite ei ole realistinen, vaan on joko odotettava tai asetettava uusi realistisempi tavoite ja jatkettava siihen suuntaan. Olennaisimmat asiat oman luonteen kehittymisen kannalta tuntuu olleen: nöyryys, päättäväisyys ja joustavuus, niissä on minulla ollut suurimmat opinpaikat.
Nämä ajatukset heräsivät näin aamutuimaan ja päätin samantien kirjoittaa päälimmäiset mietteet tännekkin... uskon että ajatusprosessi jatkuu, ehkä täällä blogissakin vielä myöhemmin...
Tämä blogiteksti on ollut hyvin henkilökohtainen ja itsereflektioon pohjautuva, mutta onko juuri se, henkilökohtaisen luontosuhteen muodostuminen, heittäytyminen avoimin mielin hetkeen ja "tuntemattomaan" juuri se kasvun mahdollistava tekijä luonnossa meille kaikille? Mitä te olette mieltä arvoisat blogin lukijat?
bloggasi jonne
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti