tiistai 10. syyskuuta 2013

Syysvaellus Pohjois-Karjalassa

Syys-lokakuun vaihteessa matka suuntautuu iloiseen Pohjois-Karjalaan erävaelluskurssin merkeissä, niin meille vetäjille kuin oppilaillekkin ajankohta on haastava. Säät voivat olla kauniin kuulaista ja kohtuullisen läpimistä päivistä aivan toiseen ääripäähän ja kaikkea siltä väliltä. Loppusyksy on haastavinta aikaa liikkua luonnossa näillä leveyksillä.


Karhunpolku / Karjalan kierros on kohteena ja maastossa olisi tarkoitus olla 6 päivää (1pvä varalla). Oppilailla on vaihtelevasti kokemusta vaeltamisesta, mutta opinnoissa tämä on ensimmäinen kosketus pidempään vaellukseen nimenomaan ohjaajanäkökulmasta. 

Varusteilla ja niiden oikealla käytöllä on suuri merkitys, varsinkin jos sää ei suosi ja vettä tulee taivaantäydeltä. Kaikkihan olemme huomanneet, että vaikka ei sataisikaan yökaste ja sumu kastelee kaiken ulos jääneen varusteen (teltat mukaan lukien), autot ehkä parhaana esimerkkinä. Käytännössä kaikki varusteet ovat kosteana ensimmäisen yön jälkeen ja pahimmassa tapauksessa ne eivät pääse kunnolla kuivumaan koko vaelluksen aikana. Kastuminen ei aina vaadi edes vesisadetta, vaan märkä aluskasvillisuus ja märät alaoksistot hoitavat homman tehokkaasti myös. 

Omasta kokemuksesta olen oppinut, että myös leiripaikkojen valinnalla ja tulipaikkojen tehokkaalla käytöllä asioihin voi vaikuttaa paljonkin. Korkeaan paikkaan pystytetty leiri vaan pysyy kuivempana kuin suonlaidassa majaillessa. Kosteus tuo mukanaan myös muita lieveilmiöitä märkien varusteiden lisäksi / myötä, jos jalat hautuu märissä kengissä koko päivän, iho pehmenee ja rakkojen syntyminen on todennäköisempää kuin kuivilla jaloilla. Märkä vaatetus myös haihduttaa meistä paljon tehokkaammin lämpöä, joten hypotermiaankin pitää osata varoa.


Asioita joita yleensä käydään etukäteen ryhmän kanssa läpi, ovat ehdottomasti: kastumiselle arkojen varusteiden suojaaminen kosteudelta (tulentekovälineet, vaihtovaatteet, makuupussi jne.), reitin ja vaihtoehtoisen reitin suunnittelu etukäteen leiripaikkoineen, riittävä nesteytys ja energiansaanti jne. jne. lista on pitkä.

Kaikesta tästä huolimatta syksy on ehkä kauneinta aikaa vaeltaa ja liikkua luonnossa, ruskan kaikki värit, korvissa humiseva hiljaisuus ja luonnon valmistautuminen talvilepoon kolahtaa ainakin minuun.  

bloggasi jonne  

Ajatuksia kalliokiipeilystä ja sen opettamisesta

Pitkästä aikaa pitää taas hieman bloggailla! Kesä on mennyt melontapainotteisesti, mutta näin syksyn tullen tie on vienyt taas kiipeilyn pariin ja kalliolle. Syksyä leimaa kiipeilykurssit ja kurssikallion projektointi joka herättää, ainakin minussa, paljon ajatuksia. Loistavien kelien myötä olemme viettäneet tiiviisti aikaa projektikalliollamme pultaten, raivaten ja rakentaen.

Ensimmäisenä haasteena jo alusta asti on ollut selkiyttää kuva siitä millainen kurssikallion tulee olla. Olemme lähteneet lähestymään asiaa useasta suunnasta:

Turvallisuus
Miten kallio on valvottavissa ja miten reitit sijoittuvat siten, että toiminta on sujuvaa ja tehokasta. Miten ohjaajan / ohjaajien turvallisuus on huomioitu kallion alla ja päällä.

Reitit ja pulttaus
Millainen on hyvä reitti, joka palvelee oppimista, on turvallinen ja toimii myös kiipeilyllisesti

Koulutus
Miten on kalliota projektoitaessa huomioitu kiipeilytekniikan opettaminen, köysitoiminnan turvallinen ja tehokas tekninen opettaminen, riittävien toimintapisteiden määrä suhteessa valvottavuuteen jne. sekä turvallinen / monipuolinen reitistö ja ankkuripisteet jne.

Ympäristö
Miten ympäröivien alueiden käyttö palvelee kiipeilytoimintaa ja kallion ryhmä käyttöä (tauko paikat, rakenteet, polut, hygienia ja siisteys sekä luonnon huomioiminen toiminnassa)

Monipuolisuus
Haasteena on saada kallio palvelemaan lapsia, kiipeilyryhmiä, yläköysitoimintaa, liidausta pulteilla ja luonnollisilla varmistuksilla, ohjaajakoulutusta ja turvallisen toimimisen opettamista kalliolla ylipäätään

Access
Toimiminen kalliolla siten että maanomistajaan säilyy hyvät välit ja toiminta ei aiheuta häiriötä ympäristölleen. Miten varmistetaan että kallion kiipeilykäyttö saa jatkua tulevaisuudessakin. Myöskin kalliolla jossa toimitaan ryhmien kanssa on oltava selkeät pelisäännöt toimijoiden kesken.

Osa näistä kysymyksistä on jo ratkaistu, mutta vasta aika ja jatkokehittely näyttää mihin suuntaan kallio kehittyy tai mikä ei toiminutkaan. Pulttauksen ja ankkureiden osalta kehittämisen mahdollisuutta ei ole, kun ne on kivessä, siinä ne tulee aina olemaan.


Yläköysikiipeilyä
Sportti-liidausta eli alaköysittelyä




















Pulttaus herättää paljon tunteita kiipeilijäyhteisöissä, osa on sitä vastaan, osa haluaa pitää sen minimissä ja osa haluaisi että kaikki reitit pultataan lähtökohtaisesti... Itse näen että yksiselitteistä oikeaa vastausta ei ole, vaan asiaa olisi hyvä harkita aina tilannekohtaisesti esim. minun mielestäni kurssikallion funktio on tukea kiipeilyn aloittamista, ohjaajana- ja kiipeilijänä kehittymistä. Tämä vaatii mielestäni paljon myös pulttausta.

Kiipeilijänä kehittyminen menee aika usein niin, että toiminta aloitetaan sisäseinällä yläköysittelystä ja valitettavan usein harrastus jääkin juuri siihen vaiheeseen, ulos siirtyminen ja / tai liidaamisen (alaköysittelyn) aloittamisen kynnys on suuri. 


Liidausta luonnollisilla varmistuksilla eli "trädistelyä" 
 Tämä johtuu siitä, että pitkä pulttiväli (pitkät putoamiset köyden varaan) ja liian vaikeat reitit (pultatut) pelottavat liikaa. Asiaan vaikuttaa varmasti myös se, että tarvittavaa koulutusta ja kannustusta kynnyksen ylittämiseen ei ole saatavissa... ainakaan helposti. Tähän pointtiin olemme halunneet vaikuttaa alusta asti.
Jos siirtymä yläköysikiipeilystä liidaamiseen on matala, myös oma kiipeily kehittyy nopeammin ja harrastus jatkuu mielekkäänä ja haastavana tulevaisuudessakin. Kiipeilyn perusteiden opettamisessa olemmekin siirtymässä liidauksen opettamiseen jo peruskurssilla. 


Lasten kiipeilyssä on tärkeää että se on myös mukavaa
Itse uskon että myös kiipeilyn opettamisessa painopisteen tulisi olla tulevissa ohjaajissa, lapsissa ja nuorissa, koska koko kiipeilyn tulevaisuus ja kiipeilykulttuurin kehittyminen Suomessa on juuri heidän varassaan. Vertauskohtana voidaan ajatella keski-eurooppalaista kiipeilykulttuuria jossa yleistä on, että kiipeily aloitetaan (jo nuorena) suoraan alaköysittelystä eli liidaamisesta.

Kynnystä olemme pyrkineet omassa projektissamme madaltamaan siten, että reiteissä pulttiväli on tiheä ja reitit riittävän helppoja perustaitojen harjoitteluun. Kaikissa reiteissä on mahdollisuus myös yläköysikiipeilyyn, reitit on myös mietitty siten, että jokaisesta ankkurista on mahdollisuus kiivetä 2-3 linjaa ja reitit ovat vierekkäin valvonnan helpottamiseksi. Tiheä pulttiväli mahdollistaa myös lasten turvallisen liidauksen harjoittelun.
Kallio on myös suhteellisen matala, tämä tukee harjoittelussa useamman reitin / toiston kiipeämistä lyhyemmässä ajassa.Taitojen kehittyessä kalliolta löytyy myös helpohkoja luonnollisilla varmistuksilla liidattavia reittejä, joihin ei pultteja asenneta. Näin on syntynyt matala kynnys pulteista tradikiipeilyyn kiilojen, hexojen ja camujen maailmaan.

Projekti on kestänyt yli kaksi vuotta ja loppua ei näy, kuitenkin jo saaduista kokemuksista voimme päätellä ettemme ole menneet ainanakaan täysin vikasuuntaan, palaute on ollut positiivista. Seuraavaksi rakennetaan polulle kunnon silta puron yli ja vessaongelmallekkin olisi tarkoitus tehdä jotain, hommia riittää! Kallion vaiheista lisää päivitystä ehkä jopa tännekkin!

Pitäviä tossuja ja kireitä köysiä!

bloggasi jonne