tiistai 10. joulukuuta 2013

Talviretkeily ja talvesta nauttiminen

Talviretkeily, lumi, hiljaisuus ja valkoisen maiseman läpi vaeltaminen on minulle henkilökohtaisesti sykähdyttävä ja inspiroiva kokemus, aina vain uudestaan ja uudestaan.

Retkeillessä talvisessa luonnossa liikkumisen apuna käytetään lumikenkiä tai metsäsuksia. Hyödyllisiä apuvälineitä ovat myös rinkka ja / tai ahkio. Liikkumisen lisäksi listalle pääseen kokojoukko tärkeitä varusteita: talveen soveltuva teltta, talvimakuupussi, paksu ja lämmin makuualusta(t), termospullo, keitin (sprii- tai monipolttoainekeitin, kaasu toimii huonosti pakkasella), puukko ja kirves, tulentekovälineet ja sytykkeitä sekä erityisesti lämpimät vaateet ja lämpimät vaihtovaatteet.

Liikkuminen
Lumikengät ovat yleistyneet Suomessa nopeasti ja kenkien kehitys on ollut merkittävää vuosien varrella. Lumikengillä retkeillessä avuksi kannattaa ottaa sauvat, lumikenkien kantavuus on myös tärkeää, varsinkin jos selässä on rinkka tai perässä ahkio tuomassa painoa ja vastusta.

Jääkiipeily on myös yleistymässä kovaa vauhtia, siinä kovia juttuja edustaa jäähakut, jääraudat ja muut kalliokiipeilystäkin tutut varusteet.


Luonto
Talvella retkeily ja vaeltaminen on erillaista kuin kuivan maan aikaan, tosin tavi on armelijaampi kuin loppusyksyn kostea kylmyys. Perusasioina on kuivana pysyminen ja riittävä lämmöntuotto. Lämmöntuotolla tarkoitan kehon omaa lämmöntuottoa, en niinkään ulkoisia lämmönlähteitä kuten nuotio. Lämpimänä pysymisen perusasioita on kuivana pysyminen, riittävä energiansaanti, nesteytys ja lihastyö. Hiihtäminen, lumikenkäily halonhakkuu, puiden etsiminen, lumisuojan rakentaminen ovat mm. hyviä tapoja pysyä lämpimänä. Nuotion rooli on kuitenkin merkittävä tauoilla ja varusteita huollettaessa (kuivaaminen, vaateiden vaihtaminen, ruuanlaitto jne.).
Termospullo on loistava keksintö, juomalla lämmintä nestettä lyömme kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Lämmin neste auttaa nestetasapainon säilyttämisessä ja lämmin juotava lämmittää kehoa sisältä ulospäin, auttaen meitä pitämään elintärkeän ydinlämpotilan vakaana. 
Hikoilua aiheittavaa fyysistä työtä tulisi kuitenkin välttää, koska tällä tavoin kostuneet eristävät vaatekerrokset haihduttavat lämpöä tehokkaasti eivätkä eristä lämpöä enää tehokkaasti.

Yöpyminen
Tavisissa olosuhteissa yöpymisessä on tärkeää, että meillä on riittävä määrä eristettä ympärillämme pitämässä lämmön sisällä ja kylmän ulkona. Erityistä huomiota kannattaa kiinnittää esimerkiksi makuualustaan. Vaikka meillä olisi kuinka paksu eristekerros ympärillämme, alapuolella eristeestä ei ole hyötyä jos se painuu kasaan. Kasaan painuessaan eristeen "läpi" muodostuu "kylmäsilta" maasta suoraan kehoon. Parhaatkaan eristeet eivät toimi, jos ne painetaan kasaan, koska on tärkeää että eriste sitoo mahdollisimman paljon ilmaa itseensä, jos ilma puristuu ulos, niin seurauksena on eristävyyden radikaali heikkeneminen. Siksi paksu eristekerros maata vasten on melkein tärkeämpää kuin erittäin kallis untuvamakuupussi. Itse käytän kahta makuualustaa talvella ja joskus vielä havukerrosta alustojen alla.
Nukkumaanmennessä kannattaa huoltaa energiavarasto ja nesteytys kuntoo, näin elimistöllä on pottoainetta lämmöntuottoon yönaikana. Ennen makuupussiin sukeltamista on hyvä myös jumpata itsensä lämpimäksi, näin
makuupussilla on lämpöä mitä pitää sisällään. Makuupusseja ja vaatteita voidaan yksinkertaisesti verrata termospulloon, jos termariin laittaa kylmää nestettä, se pysyy pitkään kylmänä ja sama myös toisinpäin, lämmin neste pysyy pitkään lämpimänä. 

Ruoka
Parasta talviretkeilyssä on mielestäni ehkä ruoka, talvella mukaan voi ottaa melkein mitä herkkuja tahansa, sisäfileestä homejuustoihin, ollaanhan kokoajan jääkaappipakastin lämpötiloissa. Toinen huomionarvoinen pointti on, että herkkuja saa syödä hyvällä omallatunnolla. Energiankulutus on talvisessa luonnossa sitä luokkaa, että kevyillä eväillä ei välttämättä edes pärjää. Jäätyminen kannattaa kumminkin huomioida ruokalistaa suunniteltaessa.


Lopuksi, talvella kaikki on hitaampaa ja rauhallisempaa, mikä olisi parempaa vastapainoa kiireiselle arjelle? Kaikki retkeilemään talviseen luontoon, se on meillä geeneissä!

bloggasi jonne

torstai 21. marraskuuta 2013

Seinäkiipeily: ovi kiipeilyn ihmeelliseen mailmaan

Kiipeilykausi alkaa vähitellen siirtymään, säiden myötä, ulkoa sisälle. Ulkokiipeilyssä on tauko kunnes jäänmuodostus ajaa jääkiipeilijät takaisin kalliolle jäärautoineen ja hakkuineen. 

Sisäseinäkiipely- tai seinäkiipeilykausi on alkanut. Seinäkiipeily on loistava tapa tutustua kiipeilyyn, kiipeilyssä vaaditaviin taitoihin ja siinä tarvittaviin välineisiin kontrolloidussa ja valvotussa tilassa. Tämä on tärkeää erityisesti kokokeiluavaiheessa ja harrastuksen alkutaipaleella. 

Kuten kaikki uudet lajit, myös kiipeily kannattaa aloittaa kurssilla. Käymällä kurssin löytää samanhenkisiä ihmisiä (kiipeily ulkona tai sisällä vaatii yleensä kaverin) ja saa varmasti riittävän koulutuksen, näin homma pysyy turvallisena. Tärkeää on myös se, että oikeaan kiipeilytekniikkaan pääsee käsiksi mahdollisimman aikaisessa vaiheessa, mieluiten jo kokeilun yhteydessä. Näin vältytään mm. turhilta vammoilta ja vaaratilanteilta. Vaarana on myös, että kiipeilystä voi muodostua turhauttava / negatiivinen kokemus, jos perusasiat ei ole hallussa.

Seuraavaksi muutamia keskeisiä myyttejä kiipeilystä selityksineen:

"En pysty kiipeämään, minulla on korkeanpaikankammo"

Korkeanpaikankammo määritellään yleisesti siten, että henkilö laumautuu ja menettää toimintakykynsä osittain tai täysin jouduttuaan altistetuksi korkeudelle. Hyvin usein tähän liittyy myös ongelmia tasapainoelimien kanssa ja / tai huimausta. Yleistä on myös, että korkeanpaikankammo sotketaan korkeanpaikanpelkoon, joka on tervettä ja kuuluu yhtenä osana itsesuojeluvaistoomme. Terve korkeanpaikanpelko ei ole este kiipeilyharrastuksen aloittamiselle ja se pitää toiminnan turvallisena.

"En varmaankaan pysty kiipeämään, koska käteni eivät ole kovin voimakkaat"

Kiipeilyharrastuksen alussa n. 80% kiipeilystä tapahtuu jaloilla ja 20% käsillä, keskeisin tehtävä käsillä on pitää tasapaino ja vartalo lähellä seinää, näin jalkojenkäytöstä saadaan madollisimman suuri hyöty irti. Tekniikan merkitys on suuri, voiman käyttön ja voimaharjoittelun aika on vasta myöhemmin. "Pelkillä" käsillä kiipeäminen uuvuttaa nopeasti ja altistaa vammoille.

"Pelkään loukkaantumista, jos putoan korkealta"

Yläköysikiipeilyssä putoamisia ei pääse syntymään kun asiat on tehty oikein, välineet ovat toimintaan tarkoitettuja ja tarkastettuja. Jos ote lipeää otteilta kiipeilyn aikana, kiipeilijä tulee köydenvaraan. Tällöin puhutaan noin 10-30cm matkasta, jonka kiipeilijä tulee otteilta alaspäin köydenvaraan. Tämä johtuu siitä, että köysi joustaa (venyy) ja pehmentää köyteentuloa, näin köyden kuuluukin toimia.



Kiipeilyn aloittaminen sisäseinällä on loistatava tapa tutustua kiipeilyyn lajina ja kuntoilumuotona. Kokemuksesta voin suositella kiipeilykurssin suorittamista talvella sisäseinällä ja keväällä kiipeilyn jatkokurssi jo kalliolla. Tällä tavalla keho on tottunut kiipeilyyn talven aikana ja perustekniikat ovat mukavasti hallussa. Keväällä kalliokauden alkaessa on suuri mahdollisuus, että kalliokiipeily rupeaa "kutkuttelemaan" mukavasti ja luonteva kehittyminen kiipeilyssä saa uuden ja mukavan ulottuvuuden ulkona.

Kiipeily on lajina kiitollinen aloittaa, kehittyminen on yleensä nopeaa ja motivoivaa. Tärkeintä on kuitenkin se, että jokainen asettaa omat tavoitteet itse ja kiipeää juuri siten mikä hyvältä tuntuu. Itse henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että kiipeily ei ole suorituskeskeinen laji vaan löytöretki omaan itseen. Kehittyessään se on myös aivan loistava ja kokonaisvaltainen tapa nauttia luonnosta.

Mitä kiipeily sisällä tarjoaa sitten jo kokeneemmalle kiipeilijälle? Vastaus on helppo, loistavaa lajiharjoittelua kesää varten ja aikaa kehittää omaa tekniikkaa kallioilla odottavia reittejä silmälläpitäen (jotka ei edellisellä kaudella välttämättä noussut puhtaasti toppiin). Liidiharjoittelu on myös turvallista aloittaa sisäseinällä ja suositeltavaa on, että kurssin kautta haetaan viimeisin tieto, taito, asenne ja tekniikka liidauksen aloittamiseen. Liidauksen perusasisoita ovat kiipeilijän aktiivinen varmistaminen, jatkojen käsittely, köysityöskentely ja klippaukset, sisäseinä on loistava paikka harjoitella nämä taidot hyvälle tasolle, ennen kalliolle siirtymistä.

Kiipeilykursseja järjestetään nyt sisäseinillä ympäri Suomea, rohkeasti vaan mukaan kurssille ja kiipeämään! Näin mekin teemme, kurssit ovat alkamassa ja oma treenikausi on käynnistymässä. Nähdään seinillä!

Bloggasi jonne

lauantai 19. lokakuuta 2013

Erävaelluksen ohjaaminen - tarinaa Pohjois-Karjalasta

Aamulla 29.9. Asikkalassa oli jännittyneitä ja odottavia ilmeitä sekä kuumeinen hyörinä viimeisten valmistautumisien parissa. Rinkkojen pakkaaminen ja ryhmävarusteiden haaliminen kasaan oli käynnissä. Oma vaellukselle lähtö on aina eriasia kuin vaelluksen ohjaaminen ja johtaminen.

Oppilaille oli annettu etukäteen selkeät vastuualueet ja päivät. Listalla oli mm. ensiapuvastuut, ympäristövastuut, suunnistus / reittivastuut ja tietenkin johtamisvastuut. Vaelluksen suunnittelu oli alkanut jo viikon alussa ennakkotehtävillä ja suunnittelulla sekä varustautumisella / varusteiden tarkastamisella.

Edessä oli pitkä "moottorimarssi" kohti Lieksaa, Timitran Hostellia, joka toimi tukikohtana ja vaelluksen logistisena tukena. Aamupäivän aikana kaikki tarvittava oli saatu kasaan ja silti mielessä pyörii ajatus, "mitä unohtui, onko kaikki tarvittava mukana".


Tauko Mikkelissä
Säätiedotus oli luvannut vähintäänkin vaihtelevaa syyssäätä, vettä, räntää, lunta ja pakkasta. Ennakkoon asioihin voi valmistautua, mutta maastossa vasta selviää kohtasiko varustautuminen vallitsevia olosuhteita, tämä olikin yksi keskeisiä opinpaikkoja oppilaille. Omakohtaisesta kokemuksesta kumpuaa tulevan luonto-ohjaajan ammattitaito.


Maa valkoisena, ensilumi on tosiasia
Perillä Timitranlinnassa hiottiin vielä viimeiset reittisuunnitelmat ja turvallisuusasiakirjat, vasta myöhään illalla päästiin lepäämään lakanoiden väliin, viimeistä kertaa ennen kuuden päivän vaellusta, varalle oli varattu vielä yksi päivä jos aikataulu tai esim. sää aiheuttaa vaelluksen venymisen ajallisesti.


Ensimmäinen ruokatauko
Lähtö tapahtui aamupäivällä 30.9. Teljon kohdalta (Lieksa-Kuhmo tien varresta), ensimmäinen ruokatauko pidettiin Otroskosken autiotuvalla, jossa saimme kokea ensilumen laskeutumisen maahan. Matka jatkui kohti Valamajoen autiotupaa, johon ryhmä viisaasti päätti jäädä yöksi. Kosketus erävaellukseen ja eräperinteisiin saatiin siis jo ensimmäisenä päivänä.

Ryhmä päätti yöpyä perinteisesti autiotuvalla
Aamun koittaessa oli saatu ensikosketus vaeltamiseen, pimeällä suunnistamiseen ja yöpymiseen autiotuvalla. Autiotuvissa yöpyminen oli kaikille opiskelijoille uusi kokemus ja tästä syystä käytiin perusteellisesti läpi myös kuinka tuvilla toimitaan ja miten niistä pidetään huolta. Myös se, että ensin tulleet väistävät myöhemmin saapuvia matkaajia oli osalle uutta tietoa.

Toinen vaelluspäivä jatkuikin jo osittain tuttujen rutiinien siivittämänä, suunnistus, tauotus, henkilökohtainen huolto ja rinkkojen säätö.

Vaelluksen aikana pääsimme tutustumaan Änäkäisen sotahistoriallisiin maisemiin ja tutustumaan Salpalinjan linnoituksiin ja panssariesteisiin. Vaelluksilla on tärkeää että ohjaaja osaa kertoa jotain alueen erityispiirteistä ja samalla myös antaa ryhmälle mahdollisuus hieman irrottautua vaellusrutiineista ja tutustua ympäristöön ilman rinkan murhaavaa painoa.


Juoksuhautoja
Luolabunkkeri
Salpalinjan linnoitusrakenteita ja panssariesteitä Änäkäisen vanhoilla talvisodan taistelupaikoilla.

Bunkkeri ulkopuolelta
Panssariesteitä
Vaelluksen haasteelisempiin asioihin tutustuttiin loppuvaelluksella "hands on" tyylillä. Suurimmat opin paikat olivat suunnistus, tauotus, kommunikointi ja johtaminen sekä henkilökohtainen huolto (neste, energia, jalkojen huolto, tauotus ja pimeässä toimiminen) eikä "pummeilta" (lievä eksyminen) / päivien venymiseltä vältytty. Pisin päivämatka oli kuitenkin 35km, joka on jo kunnioitettava päivämatka ensimmäistä kertaa vaellukselle osallistuneilta oppilailta, kokeneemmatkin pitivät päivää jo raskaana.

Loppuvaelluksella ryhmä pääsi jo itsenäisesti soveltamaan saamiaan oppeja, erittäin hyvin tuloksin, tosin paljon opittavaa todettiin vielä olevan. Ainoa lääke tähän on tietenkin vaeltaminen ja taitojen itsenäinen harjoittelu, valmiita erävalluksen ohjaajia ei vielä tällä reissulla valmistunut, mutta loistava alku oppimiselle ja kasvamiselle ohjaajaksi oli tosiasia.


Kokonaismatkaa vaellukselle kertyi 110km ja se toteutettiin: Karjalan Kierros, Karhunpolku välillä Teljo - Ruunaa, Siikakoski. Ajankohta 29.9.-5.10.2013 (vaellusosuus 30.9.-5.10.2013)

bloggasi jonne



tiistai 10. syyskuuta 2013

Syysvaellus Pohjois-Karjalassa

Syys-lokakuun vaihteessa matka suuntautuu iloiseen Pohjois-Karjalaan erävaelluskurssin merkeissä, niin meille vetäjille kuin oppilaillekkin ajankohta on haastava. Säät voivat olla kauniin kuulaista ja kohtuullisen läpimistä päivistä aivan toiseen ääripäähän ja kaikkea siltä väliltä. Loppusyksy on haastavinta aikaa liikkua luonnossa näillä leveyksillä.


Karhunpolku / Karjalan kierros on kohteena ja maastossa olisi tarkoitus olla 6 päivää (1pvä varalla). Oppilailla on vaihtelevasti kokemusta vaeltamisesta, mutta opinnoissa tämä on ensimmäinen kosketus pidempään vaellukseen nimenomaan ohjaajanäkökulmasta. 

Varusteilla ja niiden oikealla käytöllä on suuri merkitys, varsinkin jos sää ei suosi ja vettä tulee taivaantäydeltä. Kaikkihan olemme huomanneet, että vaikka ei sataisikaan yökaste ja sumu kastelee kaiken ulos jääneen varusteen (teltat mukaan lukien), autot ehkä parhaana esimerkkinä. Käytännössä kaikki varusteet ovat kosteana ensimmäisen yön jälkeen ja pahimmassa tapauksessa ne eivät pääse kunnolla kuivumaan koko vaelluksen aikana. Kastuminen ei aina vaadi edes vesisadetta, vaan märkä aluskasvillisuus ja märät alaoksistot hoitavat homman tehokkaasti myös. 

Omasta kokemuksesta olen oppinut, että myös leiripaikkojen valinnalla ja tulipaikkojen tehokkaalla käytöllä asioihin voi vaikuttaa paljonkin. Korkeaan paikkaan pystytetty leiri vaan pysyy kuivempana kuin suonlaidassa majaillessa. Kosteus tuo mukanaan myös muita lieveilmiöitä märkien varusteiden lisäksi / myötä, jos jalat hautuu märissä kengissä koko päivän, iho pehmenee ja rakkojen syntyminen on todennäköisempää kuin kuivilla jaloilla. Märkä vaatetus myös haihduttaa meistä paljon tehokkaammin lämpöä, joten hypotermiaankin pitää osata varoa.


Asioita joita yleensä käydään etukäteen ryhmän kanssa läpi, ovat ehdottomasti: kastumiselle arkojen varusteiden suojaaminen kosteudelta (tulentekovälineet, vaihtovaatteet, makuupussi jne.), reitin ja vaihtoehtoisen reitin suunnittelu etukäteen leiripaikkoineen, riittävä nesteytys ja energiansaanti jne. jne. lista on pitkä.

Kaikesta tästä huolimatta syksy on ehkä kauneinta aikaa vaeltaa ja liikkua luonnossa, ruskan kaikki värit, korvissa humiseva hiljaisuus ja luonnon valmistautuminen talvilepoon kolahtaa ainakin minuun.  

bloggasi jonne  

Ajatuksia kalliokiipeilystä ja sen opettamisesta

Pitkästä aikaa pitää taas hieman bloggailla! Kesä on mennyt melontapainotteisesti, mutta näin syksyn tullen tie on vienyt taas kiipeilyn pariin ja kalliolle. Syksyä leimaa kiipeilykurssit ja kurssikallion projektointi joka herättää, ainakin minussa, paljon ajatuksia. Loistavien kelien myötä olemme viettäneet tiiviisti aikaa projektikalliollamme pultaten, raivaten ja rakentaen.

Ensimmäisenä haasteena jo alusta asti on ollut selkiyttää kuva siitä millainen kurssikallion tulee olla. Olemme lähteneet lähestymään asiaa useasta suunnasta:

Turvallisuus
Miten kallio on valvottavissa ja miten reitit sijoittuvat siten, että toiminta on sujuvaa ja tehokasta. Miten ohjaajan / ohjaajien turvallisuus on huomioitu kallion alla ja päällä.

Reitit ja pulttaus
Millainen on hyvä reitti, joka palvelee oppimista, on turvallinen ja toimii myös kiipeilyllisesti

Koulutus
Miten on kalliota projektoitaessa huomioitu kiipeilytekniikan opettaminen, köysitoiminnan turvallinen ja tehokas tekninen opettaminen, riittävien toimintapisteiden määrä suhteessa valvottavuuteen jne. sekä turvallinen / monipuolinen reitistö ja ankkuripisteet jne.

Ympäristö
Miten ympäröivien alueiden käyttö palvelee kiipeilytoimintaa ja kallion ryhmä käyttöä (tauko paikat, rakenteet, polut, hygienia ja siisteys sekä luonnon huomioiminen toiminnassa)

Monipuolisuus
Haasteena on saada kallio palvelemaan lapsia, kiipeilyryhmiä, yläköysitoimintaa, liidausta pulteilla ja luonnollisilla varmistuksilla, ohjaajakoulutusta ja turvallisen toimimisen opettamista kalliolla ylipäätään

Access
Toimiminen kalliolla siten että maanomistajaan säilyy hyvät välit ja toiminta ei aiheuta häiriötä ympäristölleen. Miten varmistetaan että kallion kiipeilykäyttö saa jatkua tulevaisuudessakin. Myöskin kalliolla jossa toimitaan ryhmien kanssa on oltava selkeät pelisäännöt toimijoiden kesken.

Osa näistä kysymyksistä on jo ratkaistu, mutta vasta aika ja jatkokehittely näyttää mihin suuntaan kallio kehittyy tai mikä ei toiminutkaan. Pulttauksen ja ankkureiden osalta kehittämisen mahdollisuutta ei ole, kun ne on kivessä, siinä ne tulee aina olemaan.


Yläköysikiipeilyä
Sportti-liidausta eli alaköysittelyä




















Pulttaus herättää paljon tunteita kiipeilijäyhteisöissä, osa on sitä vastaan, osa haluaa pitää sen minimissä ja osa haluaisi että kaikki reitit pultataan lähtökohtaisesti... Itse näen että yksiselitteistä oikeaa vastausta ei ole, vaan asiaa olisi hyvä harkita aina tilannekohtaisesti esim. minun mielestäni kurssikallion funktio on tukea kiipeilyn aloittamista, ohjaajana- ja kiipeilijänä kehittymistä. Tämä vaatii mielestäni paljon myös pulttausta.

Kiipeilijänä kehittyminen menee aika usein niin, että toiminta aloitetaan sisäseinällä yläköysittelystä ja valitettavan usein harrastus jääkin juuri siihen vaiheeseen, ulos siirtyminen ja / tai liidaamisen (alaköysittelyn) aloittamisen kynnys on suuri. 


Liidausta luonnollisilla varmistuksilla eli "trädistelyä" 
 Tämä johtuu siitä, että pitkä pulttiväli (pitkät putoamiset köyden varaan) ja liian vaikeat reitit (pultatut) pelottavat liikaa. Asiaan vaikuttaa varmasti myös se, että tarvittavaa koulutusta ja kannustusta kynnyksen ylittämiseen ei ole saatavissa... ainakaan helposti. Tähän pointtiin olemme halunneet vaikuttaa alusta asti.
Jos siirtymä yläköysikiipeilystä liidaamiseen on matala, myös oma kiipeily kehittyy nopeammin ja harrastus jatkuu mielekkäänä ja haastavana tulevaisuudessakin. Kiipeilyn perusteiden opettamisessa olemmekin siirtymässä liidauksen opettamiseen jo peruskurssilla. 


Lasten kiipeilyssä on tärkeää että se on myös mukavaa
Itse uskon että myös kiipeilyn opettamisessa painopisteen tulisi olla tulevissa ohjaajissa, lapsissa ja nuorissa, koska koko kiipeilyn tulevaisuus ja kiipeilykulttuurin kehittyminen Suomessa on juuri heidän varassaan. Vertauskohtana voidaan ajatella keski-eurooppalaista kiipeilykulttuuria jossa yleistä on, että kiipeily aloitetaan (jo nuorena) suoraan alaköysittelystä eli liidaamisesta.

Kynnystä olemme pyrkineet omassa projektissamme madaltamaan siten, että reiteissä pulttiväli on tiheä ja reitit riittävän helppoja perustaitojen harjoitteluun. Kaikissa reiteissä on mahdollisuus myös yläköysikiipeilyyn, reitit on myös mietitty siten, että jokaisesta ankkurista on mahdollisuus kiivetä 2-3 linjaa ja reitit ovat vierekkäin valvonnan helpottamiseksi. Tiheä pulttiväli mahdollistaa myös lasten turvallisen liidauksen harjoittelun.
Kallio on myös suhteellisen matala, tämä tukee harjoittelussa useamman reitin / toiston kiipeämistä lyhyemmässä ajassa.Taitojen kehittyessä kalliolta löytyy myös helpohkoja luonnollisilla varmistuksilla liidattavia reittejä, joihin ei pultteja asenneta. Näin on syntynyt matala kynnys pulteista tradikiipeilyyn kiilojen, hexojen ja camujen maailmaan.

Projekti on kestänyt yli kaksi vuotta ja loppua ei näy, kuitenkin jo saaduista kokemuksista voimme päätellä ettemme ole menneet ainanakaan täysin vikasuuntaan, palaute on ollut positiivista. Seuraavaksi rakennetaan polulle kunnon silta puron yli ja vessaongelmallekkin olisi tarkoitus tehdä jotain, hommia riittää! Kallion vaiheista lisää päivitystä ehkä jopa tännekkin!

Pitäviä tossuja ja kireitä köysiä!

bloggasi jonne

sunnuntai 18. elokuuta 2013

Seikkailun kutsu

Maailmassa on paljon asioita, jotka voi aivan hyvin jättää tekemättä. Esimerkiksi tuo Ahvion Martinkoski. Sen virtaa tai aaltoja ei pätkääkään heilauta, räpisteleekö siitä joku läpi kajakkinsa kanssa vai jääkö rannalle. Koski vyöryttää vesiään kohti Suomenlahtea ympäri vuoden, 24/7.

Ihminenkin voi elää ihan normaalin elämän istumatta koskaan kajakkiin. Tai vaikka sattuu erehdyksessä istumaankin, pakkoko se on silti koskeen lähteä. Voi vaikka istua kotona puutarhatuolissa ja lukea iltapäivälehtiä. Tai järjestellä vaatekaappia. Mutta joskus se vain alkaa kuiskia korviin, puhelimesta, sosiaalisesta mediasta, lounaistuulesta, lehtien havinasta. Seikkailun kutsu. Ja lopulta siihen pitää vastata - joko "kyllä" tai "ei".

 
Alukset valmiina vesille.
Olen vastannut seikkailun kutsuun kieltävästi lukemattomia kertoja. Syitä löytyy. Kun en minä. Kun ei ole aikaa. Kun en osaa. Kun on nyt niin paljon kaikkea muuta. Kun pitäis tehdä töitä ja on lapset ja kun mä oon vaan tällanen. Neljänkymmenen kesän jälkeen on mieleen kuitenkin alkanut hiipiä ajatus, että ehkä näitä syitä ei olekaan olemassa kuin minun omassa mielikuvituksessani. Ne ovat ratkaistavissa. Jos haluan.

Olin reilu vuosi sitten ensimmäistä kertaa koskimelontakurssilla. Se oli outo päätös. Ilmoittauduin, ja jännitin etukäteen ainakin kuukauden. En tiennyt, mitä odottaa, epäilin omaa pärjäämistäni ja melkein kaikki pelotti. Kun kurssi vihdoin koitti, suuri osa siitä meni omien epäilyjen kumoamiseen ja akanvirrassa lymyilyyn. Oikeastaan kaikki tuntui koskessa liian vaikealta. Toisaalta kajakkiin kiipeämistaidot kehittyivät hienosti. Silti - vaikka olin kutakuinkin juuri niin huono kuin etukäteen ajattelin, hyvän kouluttajan ohjeilla pystyin tekemään kaikenlaista. Ainakin vähän sinne päin.

Ensimmäisellä koskikurssilla hauskanpito koskessa oli vielä aika kaukainen ajatus. Jotain silti jäi kytemään. Kun oma esiintymispelko on ammatin myötä kaikonnut, aika harva asia arkielämässä enää jännittää. Jännittäminen on kuitenkin merkki siitä, että jotain tärkeää on tapahtumassa. Ja vaikkei se tärkeä olisikaan mitään yhteiskunnallisesti merkittävää, ehkäpä sitä kaipaa tunnetta siitä, että itselle tai itsessä voi tapahtua jotain tärkeää.

Vaikka se koski minusta vähät välittää, jotain kerrottavaa sille vielä jäi. Tänä kesänä kävin toisella koskikurssilla, jossa jo ehkä ymmärsin jotain. Tänään menin vielä kerran katsomaan, mitä sieltä aalloista minulle oikein löytyisi. Edelleen sitä jännitystä. Epäröintiä ja haparointia kosken niskalla. Kaiken muun haihtumista mielestä pärskeeseen törmätessä. Hauskuutta! Tärkeimpänä oivallus siitä, että oppiminen on mahdollista. Ettei epäonnistumista ehkä olekaan minuun etukäteen ohjelmoitu, vaan että yrityksen ja erehdyksen kautta erehdysten osuus lopulta vähenee. Minullakin.

tiistai 4. kesäkuuta 2013

Melontaohjaajien koulutusretki Pieliselle

4.6.2013, Hiekkasaari, Kolin kansallispuisto, Pielinen.

Koulutusretken toinen päivä on menossa ja säät suosivat ryhmää. Elisen päivän saldoksi saatiin 27 km ja tänään on harjoiteltu melontataitotestin asioita käytännössä, todella helteisessä kelissä.

blokkasi jonne

lauantai 1. kesäkuuta 2013

Pakkaamisen ikuinen vaikeus

Huomenna suunnataan Pohjois-Karjalaan melonta ohjaajakurssin kanssa. Ikuinen vaikeus kohtaa arjen edeltävänä iltana.

Nämä kaikki pitää saada mahtumaan kajakkiin!

Raporttia päivittäin tiedossa, akun kestävyyden rajoissa...

blokkasi jonne

torstai 23. toukokuuta 2013

Elämää vedessä

Ei ole pitkäkään aika kun vedet olivat viellä jääkannen alla. Nyt asiat ovat muuttuneet ja parasta aikaa on menossa aivan mahtava melontakausi. Meidän seikkailut vettenpäällä ovat myös hyvässä vauhdissa, alla muutamia otteita ja hyviä fiiliksiä sekä joelta että järveltä!

Päivä 1
Sunnuntai 19.5.2013, Teuronjoki

Lähdettiin aivan treenimielessä melomaan Teuronjokea oppilaiden kanssa. Sääennuste lupasi huonoa: sadetta, ukkosta ja koleaa... no mikään näistä ei käynyt toteen, vaan oli aivan ihanteellinen keli ja vesi oli edelleen korkealla. Mukana oli usean tasoista melojaa, osa oli ensimmäistä kertaa melomassa joella, yksi meistä opetti ensimmäistä kertaa virtaavassa vedessä melontaa ja koskimelontatekniikoita ja itselläni oli tavoitteena kokeilla jotain uutta.

Varustauduimme Meloja Ry:n tukikohdassa asian mukaisella varustuksella:

  • Koskiretkikajakit
  • Kelluntaliivit
  • Heittoliinat
  • Kypärät
  • Koskimelat
  • Neopreeniaukkopeitteet

Lisäksi kajakkien uumeniin laitettiin vaihtovaatteet, evästä ja ensiapuvälineet jne. Hämeenkosken keskustassa siirryimme lähtöpaikalle, komean padon luokse jonka ylitse kulkee silta (joka oli käyttökiellossa, veden voimaa kannattaa kunnioittaa...). 
Varsinaisen melonnan aloitimme muutamalla laskuharjoituksella, pato on laskettavissa molemminpuolin "patoarkkua".




Seuraavana oli vuorossa opetustuokio virtaavassa vedessä melonnasta, jota tuettiin käytännön harjoittelulla. Kaikki tiimin jäsenet olivat motivoituneita ja ei aikaakaan kun päästiin oikeasti matkaan. Reissu päättyi Kärkölään, Myllykylän Myllykoskelle. Ilolla sai seurata ryhmän taitojen karttuvan koko matkan ajan, jokaisella omalla tavallaan, se palkitsee ja antaa virtaa melomiseen . Lopuksi oli myös itsellä aika harjoitella laskutaitoja hieman lisää...



Tämänkin reissun jälkeen voidaan todeta, että freestyle kajakki ei sovellu 15 km jokiretkelle!

Päivä 2
Maanantai 20.5.2013, Päijänne, ohjaajakoulutus

Sauraavaksi otimme oppilaiden ja kollegani Hannan kanssa suunnan Padasjoelle. Tarkoituksena lähteä koulutusmelonnalle Päijänteen Kansallispuistoon 2 päivän ja yön retkelle.
Reissu alkoi hieman harmaissa ja koleissa merkeissä, tuultakin oli hieman. Oppilailla oli kuitenkin valoisa ja motivoitunut asenne reissua kohtaan. Tulevat melontaohjaajat ottivatkin homman haltuun ja kouluttivat perustekniikoita kokemattomammille luokkatovereilleen.


Edistyneempää pelastustekniikkaa

Oppilaat siis kouluttivat tärkeitä taitoja toisilleen ja kouluttajien tehtäväksi jäi vai ylpeänä katsella vierestä ja yrittää pakata oma kajakki asianmukaisesti.

...ja näin uimari on jälleen onnellisesti kajakissa...

Onnistuneiden "kuivan maan harjoitusten" jälkeen olikin aika siirtyä vesille ja ottaa suunta kohti Kelvennettä, Iso Lammassaaren kautta. Alkumatka taitettiin kohtalaisessa tuulessa, mutta sopivilla tauoilla ja opetustuokioilla melonta ei muodostunut kenellekkään liian rankaksi.

Aiheena lautan tekeminen ja tauon pitäminen vesillä
Lounastauon jälkeen tuuli tyyntyi kokonaan ja aurinko rupesi paistamaan lämpimästi. Ryhmän onnistuneen suunnistamisen ja sopivan matkavauhdin saattelemana koko porukka oli saapunut onnistuneesti Kelventeelle. Ohjaajakokelaat kävivät viellä illan hämärtyessä melomassa reippaan lenkin muiden lepäillessä ja leiritouhuja puuhastellessa.

Kelvenne, Päijänteen Kansallispuisto
Päivä 3
Tiistai 21.5.2013, Päijänne,ohjaajakoulutus

Aamulla jakauduimme kahteen ryhmään ja suuntasimme jälleen vesille. Toinen ryhmä suuntasi takaisin Padasjoelle Hannan johdolla ja ohjaajaporukka suuntasi kohti Asikkalaa tarkoituksena harjoitella avoimien vesialueiden melontatekniikoita. Tuuli oli aamun mittaan yltynyt selkävesillä, joten suunistamiseen, ryhmässä melomiseen sekä väylien ylityksiin oli oivalliset olosuhteet. Melonta sujui joutuisasti ja omalle osalle jäi pelkästään matkasta sekä auringosta nauttiminen.

Selän ylitys
Hinttolanselän ylityksen jälkeen oli aika tankata eväitä ja suunnata Asikkalanselän puolelle.   Pulkkilanharjun itäpuolella matka jatkui reippaassa sivutuulessa kohti koulua ja maalia.

Aallokkoa Asikkalanselällä

Idästä nousseiden vaahtopäiden huuhdellessa kajakin kantta, matkan viimeinen osuus taittui joutuisasti. Koko reissun saldona ryhmällä melottuna 41 km ja lukuisia onnistuneita opetustehtäviä, suunnistusta sekä retken johtamista. Aikamoisia melojia!

blokkasi jonne

torstai 2. toukokuuta 2013

Kevät!

Oh Joy, kevät! Kevääseen mielletään helposti uusiutuminen, uuden luominen ja kasvaminen. Kevät on dynaamista aikaa luonnossa ja ihmiset osana sitä jakaa saman dynaamisuuden, joten ei liene ihmeellistä, että ihmisissäkin tapahtuu edellä mainittuja asioita.

Nyt oh hyvä aika karistella "talviunet" silmistä ja nauttia valon ja lämmön määrästä!

Myös luontoaktiviteetit vilkastuvat, melontakurssit käynnistyvä, kiipeilykurssit täyttyvät, rinkat ja muut retkeilyvälineet kaivetaan varastojen uumenista. Tähän aikaan vuodesta on myös hyvä hetki alottaa uusi luontoharrastus, jos luonnossa liikkuminen ei ole tuttua ennestään. Konkarit voivat viedä harrastustaan pidemmälle ja esimerkiksi asettaa uusia tavoitteita sekä harjoitella uusia taitoja / tekniikoita.



Uusi harrastus on aina hyvä aloittaa asiantuntevalla opastuksella. Tästä saatavat hyödyt voivat olla esimerkiksi:
  • Harrastuksen aloittamisen kynnys madaltuu
  • Saa monipuolisemman ja realistisen kuvan harrastuksesta / aktiviteetistä
  • Välttyy monelta takapakilta, joka voi jopa johtaa harrastuksesta luopumiseen, kaikkea ei ole pakko oppia kantapäänkautta!
  • Harrastuspaikat ja maastot löytyvät asiantuntevan ohjaajan / oppaan kautta helpoiten
  • Toiminnan kannalta olennaiset tiedot ja taidot on mahdollista oppia turvallisessa ja kontrolloidussa ympäristössä, virheiden teko on sallittua, jopa suotavaa oppimisprosessin pyörteissä
  • Ohjattujen retkien, kurssien ja koulutusten kautta voi löytyä samanhenkista reissuseuraa joka voi auttaa harrastuksen aloittamisessa ja jatkamisessa
Yllä vain muutamia esimerkkejä. Konkareille taasen ohjaajan / oppaan palvelut voivat viedä osaamisen ja harrastuksen jälleen uudelle tasolle, turvallisesti.



Kaikki edellä mainittu vaatii tietysti palveluntarjoajan rautaisen ammattitaidon ja osaamisen olemassaolon. Hyvänä ohjeena palveluita etsiessä on varmistua esim. palveluntarjoajan kokemuksesta, lajiliittojen pätevyyksistä ja maineesta sekä soveltuuko palvelu ja / tai  onko palvelu räätälöitävissä juuri sinulle sopivaksi. Ensiaputaidot on oltava ajantasalla kaikilla kaupallista luontopalvelua tuottavilla tahoilla.


Nähdään kursseilla, koulutuksissa, kallioilla ja pitkospuilla! Mielttömän upeaa retkeilykautta 2013!

bloggasi jonne

lauantai 20. huhtikuuta 2013

Ammattilaisen ote

Ensimmäinen melontakokeilu opiskelijaryhmän kanssa Päijänteellä, toukokuussa. Opiskelija kikkailee melansa kanssa ja kaatuu kylmään veteen. Melon nopeasti hänen viereensä ja ryhdyn reskuttamaan. Samalla huudan toista ohjaajaa, joka on jossain takavasemmalla. Opiskelija ei tahdo päästä takaisin kajakkiin ja haukkoo henkeään. Kun vilkaisen sivulleni, työpari sujahtaa juuri vierelleni ja nappaa kajakistani kiinni. Saamme opiskelijan autettua kajakkiin ja melomme rantaan.

Olen itse koskimelontakurssilla Ahviolla. Elämäni ensimmäistä kertaa kunnon koskessa. Virtaan meno epäonnistuu, ja huomaan taas tutustuvani Kymijoen vesistön vedenlaatuun kaikilla aisteilla, pinnan alapuolella. Kun pulpahdan pintaan, kouluttaja on jo vierellä, kajakki tyhjenee vedestä ja yhtäkkiä istun jo paatissa naureskelemassa. Kouluttaja on ehtinyt nähdä, mitä tapahtui ja antaa vinkin vastaavien virheiden välttämiseksi. Melonta jatkuu.

Ammattilaisen puolesta ei tarvitse jännittää. Se, mikä on tarpeellista, tapahtuu kuin itsestään, tarkasti ja varmasti, tyylikkäästi ja erikseen pyytämättä. Ammattitaitoa ei voi tositilanteessa teeskennellä, vaan se (tai sen puute) paistaa silmille kuin tuhannen lumenin otsalamppu.



Kun opetetaan taitoja, vaikkapa erilaisia luontoaktiviteetteja, on oman osaamisen oltava selvästi vahvempi kuin oppijalla. Itse opetan ammatillisena opettajana joidenkin luontoaktiviteettien perusteita, mutta oppijoiden osaamisen tai olosuhteiden vaativuuden kasvaessa ojennan suosiolla viestikapulan näiden aktiviteettien ammattilaisille. Kouluttajan osaamisen on oltava sitä tasoa, että oppija voi turvallisesti siirtyä pois omalta mukavuusalueeltaan. Oppijoilla on tavallaan tilaa ottaa epäonnistumisen riski. Esimerkiksi melonnassa hyvä kouluttaja voi viedä ryhmän pidemmille retkille ja haasteellisempiin keleihin kuin mihin he keskenään voisivat lähteä. Oppimistilanteita tulee vastaan tiheämmin ja kehittyminen on nopeampaa.

Opettajan työhön kuuluu vahvasti toisten osaamisen arvioiminen. Pystyykö oppilas jo ohjaamaan asiakasryhmää itsenäisesti? Onko hän valmis lähtemään työssäoppimaan tai osaako kasvilajit riittävän hyvin? Vaikeampaa on kuitenkin valita ammattitaitoisia kouluttajia kursseillemme. Luotettavien, tuttujen ihmisten suositukset ovat tärkeitä. Usein kuitenkin valinnan ratkaisevat omat kokemuksemme yhteistyöstä kyseisen kouluttajan kanssa, tai jopa kokemus hänen asiakkaanaan olemisesta. Sieltä jostain kosken kuohujen seasta tai loputtomien pitkospuiden varrelta löytyy usein se tietty hetki, jolloin itse vakuuttui tämän ihmisen ammattitaidosta. ”Silloin tiesin” –hetki.

Sillä niin se vaan on, että mitä enemmän opiskelijat opiskelevat näiden ammattilaisiksi todettujen kouluttajien johdolla, sitä useammin saan kokea ”silloin tiesin” –hetkiä myös opiskelijoiden työtä seuratessani.

Home is now behind you. The world is ahead! (J.R.R. Tolkien: Hobitti)




perjantai 19. huhtikuuta 2013

Pidä saaristo siistinä!

Näin melontakauden alkaessa haluaisin kainosti muistuttaa yhteisestä vastuustamme pitää rannat ja leiripaikat siisteinä / käytössä vielä silloinkin kun meillä ei enään mela pysy kädessä!

Oheisen tarran haluaisin nähdä mahdollisimman monessa kajakissa! Nyt vetäydyn suunnittelemaan mihin kohtaan kajakkia liimaan oman tarrani!
Nähdään vesillä!
bloggasi jonne

torstai 18. huhtikuuta 2013

Turvallisuus vs. asenne vai turvallisuusasenne

Sattuneesta syystä tämä asia on pyörinyt mielessä viimepäivät, on se aika vuodesta, jolloin meilläkin valmistaudutaan yrityksen turvallisuustarkastukseen ja samalla päivitetään siihen liittyvät asiakirjat.

Itse koen aina nämä kehittämistilaisuuksiksi ja myöskin syvemmän itsereflektion paikoiksi, pidänkö asioita itsestään selvinä ja mitä siitä paihimmassa tapauksessa voi seurata.

Olen aina ollut sitä mieltä, että turvallisuus ei ole välineitä, teknistä suorittamista tai suuria sanoja, vaan enemmänkin asennekysymys ja tapa ajatella. Jos mieli, ymmärrys ja asenne ei ole mukana, toiminta voi näyttää ulospäin "superturvalliselta", mutta onkin jotain aivan muuta.

Turvallisuus mieltyy päässäni suuremmiksi kokonaisuuksi ja niiden kokonaisuuksien sisäistäminen / ymmärtäminen on keskeisempää kuin uusimman ja hienoimman teknisen innovaation ostaminen (jonka ominaisuuksista ymmärrän vain ehkä puolet jos sitäkään).



Kokemuksesta olen saannut oppia, että yksinkertainen on kaunista! Tekniikan / varusteiden taakse on helppo paeta, varsinkin jos olo on hämmentynyt tai epävarma, mielestäni tämä ei kuitenkaan ole hyväsyttävää, kun vastuullasi on muitakin kuin oma luiseva peppu.
Tämän takia työssäni olen yrittänyt omaksua asenteen, että kaikki mitä teen, pitää olla turvallisuusnäkohdista katsoen omalla "mukavuusalueella", koska luontoäidin heittämät "pikku yllärit" voivat heittää sinut nopeasti "kasvualueelle". Siellä ei välttämättä ole, yleisen turvallisuuden kannalta, hyvä ohjaajana oleskella liian pitkään koska epävarmuustekijät lisäävät riskejä.

Siksi mietinkin nykyään hyvin usein, että onko omat taitoni / ymmärrys suhteessa toimintaan hyväksyttävällä tasolla, vai pitääkö toimintaa muuttaa? Miten voin vaikuttaa asiaan, jos en halua muuttaa toimintaa tai haluaisin jopa lisätä haastavuutta ja silti totean että rajoilla mennään? Vastaus kohdallani oli lopulta helppo, jatkuva lajien harrastaminen ja lajeissa kouluttautuminen sekä pyrkimys kehittymään niissä, myös vapaa-ajalla, antaa varmuutta ja mielenrauhaa. Haluaisin myös uskoa, että oma intohimo ko. lajeja kohtaan heijastuu myös ihmisiin joita työssäni tapaan, toivottavasti vielä positiivisella ja motivoivalla tavalla.




Ensiviikolla selviää, onko syytä korjata omaa ajatusmaailmaani ja onko asenteissani tarkastamisen aihetta tai korjattavaa! Varmasti luvassa on ajatuksia herättäviä opimiskokemuksia, itsereflektiota. Odotan myös innolla palautetta siihen, miten olen asioihin suhtautunut tai ollut suhtautumatta. "KISSS" ;)

Ps. blogi sisältää kuva-arvoituksen, sitä voimme pohtia tuolla kommenteissa!

Bloggasi Jonne

TYÖSSÄOPPIJAN NÄKÖKULMIA

Terve kaikille !

Olen Valtteri, viimeisen vuoden luonto-ohjaajaopiskelija sekä Dynactin työssäoppija. Jonnen kanssa työsäoppimiskuviot aloitettiin jo viime syksynä ja olenkin saanut viettää melko pitkän rupeaman kuvioissa mukana pitkin vuotta. Nyt kun opintoni, sekä sitä kautta myös työssäoppimisjaksoni alkaa olemaan lopuillansa on mukava kertoilla mitä kaikkea top-jaksoni on pitänyt sisällään.

Viime syksynä aloitin hommat ja hyppäsin samantien melontaohjaajakurssilaisesta kurssin ohjaajan paikalle. Kiitokset tästä Rehtolan Matille (Meloja ry) ja Jonnelle, jotka saivat minut melontaohjaajakurssille ja kokeeseen jo syksyllä. Oma tavoitteeni oli suorittaa kurssi loppuun muun porukan mukana vasta keväällä 2013, mutta en valita ja näin käy oikein mainiosti. Ohjaajakokeen suorittaminen antoi pätevyyden toimia apuohjaajana melontaohjaajakurssilla. Sama kurssi vei meidät syksyllä pariinkin melontareissuun pitkin syksyistä Päijännettä. Myös teoriapäivät ja powerpoint-esitykset tulivat tutuiksi. Turvallisuussuunnitelmia ja riskianalyysejä luin ennen reissuja varmasti enemmän kuin koko muiden opintojeni aikana :) Melontaohjaajakurssilla olen päässyt tutustumaan kouluttamisen maailmaan sekä puhtaaseen lajitaitojen opettamiseen. Näiden asioiden opettaminen ja miettiminen onkin antanut hirveän paljon myös omaan melontaan, koska on oikeasti päässyt seuraamaan toisen kehittymistä ja tekniikan edistymistä.
Nyt melontaohjaajakurssilaisilla on enää viimeiset kilometrien keräykset, sekä loppureissu ohjaajakokeineen jäljellä. Itselläni ainakin on vahva usko, että kurssilaiset hoitavat homman himaan ja paperit plakkariin. Ilokseni kuulin myös, että muutama kurssilainen on yhden opettajamme kanssa lähdössä ensi viikonloppuna melomaan ja ajattelin tunkea itsenikin mukaan avaamaan  vimeinkin melontakautta.

Melonnan lisäksi toinen laji, johon olen päässyt enemmän syventymään on kiipeily. Talven ja kevään aikana olemme pitäneet kiipeilykoulutuksia muun muassa Hämeenkoskella ja Orimattilassa. Onpahan tullut kiikuttua myös Hollolan "feisseillä", kuten Harmiolla ja Havukalliolla. Näissä myös lajitaitojen opettaminen on tuonut hyvää kokemusta ja lisäarvoa myös omaan harrastamiseen. On oppinut huomaamaan, että itselleen ilmiselvän asian opettaminen toiselle ei välttämättä ole helppoa ! Raadollisuus syntyykin siitä, että vaikka kuinka sattuisi olemaan hyvä jossakin, se ei riitä, vaan täytyy pystyä myös asettumaan toisen saappaisiin ja miettimään kuinka minä ohjattavana voisin tuon oppia.

Melonnan ja kiipeilyn lisäksi työssäoppimiseeni on kuulunut tärkeänä kokonaisuutena seikkailukasvatus ja sitä kautta seikkailuohjaajakoulutus. Tästä mahdollisuudesta olen ollut ehkä eniten innoissani koko työssäoppimisen aikana. Seikkailukasvatus ja elämyspedagogiset menetelmät muodostavat tärkeän osan koko Dynactin toiminnasta ja on hienoa, että myös minut työssäoppijana on otettu tässä asiassa huomioon. Uskon, että edes jonkinasteinen seikkailukasvatuksen menetelmien tunteminen on tärkeää työssäoppijalle tämänkaltaisessa yrityksessä toimiessa. Seikkailukasvatuksellisten menetelmien tunteminen auttaa myös puhtaiden lajitaitokoulutusten ohjaamisessa, koska havainnointi ja ryhmän tai yksilön reaktioiden tunnistaminen on tärkeää myös taitoa opettaessa. Olen nuoriso-ja vapaa-ajanohjaajan opinnoissani tehnyt opinnäytetyöni seikkailukasvatuksesta, mutta toisen opettaessa asioita ja sen jälkeen itse kokeillen ja ryhmien kanssa toimiessa huomaan oppineeni paljon enemmän kuin siinä mahdottoman pitkässä kirjoitusprosessissa, jonka tein muutama vuosi sitten. Kokemuksellinen oppiminen ja itse tekeminen.. Niinpä !

Uskon kaiken kaikkiaan, että monipuolisuudessaan tämä työssäoppimisjakso tulee antamaan paljon apuja minulle työelämään siirryttäessä. Oli tekemäni työ sitten kasvatustyötä nuorisotalolla tai yritysryhmän lumikenkäilyä, eväitä on jokatapauksessa saatu.

Mukavaa kesän odotusta, näkyillään metsissä, vesillä ja kallioilla !

Valtteri




keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Lumien sulamista odotellessa

Kuvassa tuleva kalliokiipeilijä testailee jo välineitä.

Pieni tauko itselle tullut kiipeilyn saralta. Vauvamahan kanssa meno onnistui syksyyn saakka sen jälkeen jäänyt hiukan vähemmälle, vasta kaksi kertaa sisäseinällä rimpuiltu. Hinku ulkokalliolle on kova ja lumien sulamista odotellaan kovasti. Poika tietenkin tulee jo kesällä mukaan katsomaan miten kiipeillään. Toivottavasti into tarttuu "isältä/äidiltä pojalle" . Kaiken kaikkiaan suositeltava harrastus, niin isoille kuin pienille!!! 

Kiipeilyn ohella lumien sulaminen mahdollistaa myös kajakkiin istumisen. Toivottavasti pääsen taas kesällä katsomaan Saimaan ja Luonterin alueen vesiä. Koskeen täytynee myös edes kerran tai kaksi päästä!!! (kuhan mummo pääsee lapsenvahdiksi)


KIVAA TULEVAA KIIPEILY-ja MELONTAKAUTTA KAIKILLE!!!