torstai 14. huhtikuuta 2016

Erään seikkailuleirin syntytarina?

Edellissä postauksessa tuli pohdittua omaa oppimispolkua ja kehittymistä sellaiseksi mitä nyt olen, tämä teksti käsittelee vahvasti asioita tässä ja nyt sekä mitä tulevaisuudessa voikaan tapahtua.



Salpauksen nuoriso- ja vapaa-ajanohjaajaopiskelijoden kanssa käynnissä oleva projekti, jossa edustan siis yritysmaailmaa, herätti todella paljon ajatuksia... varsinkin nyt kun projektin loppu oli käsillä. Puuhasimme seikkailuleiriä yhdessä ja koin sen erittäin antoisaksi sekä motivoivaksi.

Yhdessä pidetyt suunnittelupalaverit, tutustumiset toimintaympäristöön ja erillisen seikkailupäivän toteuttaminen osana projektia jne. on saanut minut tuntemaan vahvaa yhteenkuuluvuuden tunnetta koko tiimiin. Yhdessä vietetty aika ja toimiminen yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi on myös tuntunut hyvältä, tiimistä on tullut minulle tärkeä ja heiltä saamani energia on käynnistänyt monenlaisia hienoja ajatuspolkuja. Yksi niistä on: oliko tämä tässä? Nytkö tämä loppuu? Onko minun luovuttava tästä hienosta ryhmästä? Vastaus on: Ei



Juuri palasin tiimipalaverista ja yhdessä oppilaiden kanssa päätimmekin, että jatketaan ja tehdään asioita lisää yhdessä. "Puhdistimme pöydän" ja seuraavana meillä onkin jo uusi idea työstettävänä: seikkailuleiri lapsille ja nuorille Evolla! Aivan mahtavaa! Tajusin myös, että haluan olla ehdottomasti vielä enemmän mukana käytännön toteutuksessa, ei enää pelkästään yksittäisen seikkailullisen sisällön tuottajana leirin sisällä, vaan aivan tasavertaisena tiimin jäsenenä toteuttamassa uutta yhteistä projektia. Olisiko tässä aavistus jonkin näköisestä prosessista? ;)

Seikkailuleirin järjestäminen Evon metsissä ja kallioilla on myös tärkeä Dynactille, onhan koko toimintamme alkanut halusta toteuttaa kasvatuksellista toimintaa luonnossa, erityisesti lapsille ja nuorille. Meille on tärkeää, oman toimintamme kautta, edistää lasten ja nuorten terveen luontosuhteen syntymistä ja yhdessä tekemisen kautta oppimisen yhteiskunnallisen merkityksen korostamista. Tämä siksi, että sosiaalisen ja elämyksellisen oppimisen kautta on mahdollisuus löytää niitä tärkeitä sosiaalisia ja henklökohtaisia työkaluja seikkailuun, jota myös elämäksi kutsutaan.

Mitä Dynact tästä saa? Aivan ensimmäinen ja tärkein asia on, että tällä tavoin voimme kantaa omaa yhteiskunnallista vastuuta yrityksenä. Toinen tärkeä asia on se, että olemalla mukana projektissa, opimme itsekin uutta ja voimme kehittää omaa toimintaamme sekä samalla etsiä uusia toimintamuotoja- ja tapoja, siis luoda uutta.



Kuten alkuperäinen suunnitelmakin oli, toteutamme mahdollisen seikkailuleirin omakustannehintaan, eli "not for profit" periaatteella. Osallistujamaksulla katetaan vain järjestelykulut. Leiri toteutetaan keskikesällä ja se tapahtuu kokonaisuudessaan retkimuotoisena yhteistyössä Koulutuskeskus Salpauksen opiskelijatiimin kanssa. Maastoleiri edustaa myös seikkailukasvatuksen perinteisintä muotoa, joka erityisesti meille Dynactin väelle erityisen tärkeää, ja olemme hyviä siinä.

Lopuksi haluan kiittää, jo nyt, mukana olevia opiskelijoita siitä sitoutumisesta ja innostuksesta, jonka he ovat onnistuneet tartuttamaan tämmöiseen vanhaan "seikkailujäärään". Tämä projekti olisi aivan hyvin voinut loppua jo ensi sunnuntaina 17.4.2016. Lisää mm. asiaan liittyvää tässä blogissa, heti kun itsekkin tiedämme vähän suuntia, mihin seikkailu meitä vie!

Uusi seikkailu odottaa. Stay tuned!

bloggasi jonne

torstai 24. maaliskuuta 2016

Paluu juurille: Kun seikkailu alkoi

Kevät on ollut jännittävää aikaa, mielessä on vilahdellut takaumia oman seikkailun alkumetreiltä. Itselläni on vahva tausta ja juuret Suomen Nuoriso-Opistossa, Paukkulassa. Siellä törmäsin ensimmäistä kertaa seikkailukasvatukseen ja kohdallani peli oli selvä, sitä polkua kuljen edelleen.

Tänä keväänä on ollut mahdollisuus olla mukana Salpauksen nuoriso- ja vapaa-ajanopiskelijoiden kanssa puuhaamassa seikkailuleiriä nuorille yhteistyössä Seikkailukeskus Saksalan ja Heinolan kaupungin nuorisopalveluiden kanssa. Kun opiskelijat ottivat yhteyttä projektin tiimoilta, ei tarvinnut pitkään miettiä ollakko mukana vai ei. Palaaminen "juurille" ja seikkailukasvatuksellisen leirin toteuttaminen on oivallinen mahdollisuus reflektoida omaa kasvua, kehitystä ja arvoja, joka myöskin antaa paljon energiaa ja eteenpäin vieviä ajatuksia oman työn kehittämiseen.

Ehkä hienointa on saada olla energisten ja luovien ihmisten kanssa yhteistyössä, kehittäen täysin uutta konseptia, tuoreilla ja "laatikon ulkopuolisilla" ajatuksilla varustettujen tulevaisuuden ammattilaisten kanssa.

Lapset ja nuoret ovat yhteiskuntamme tulevaisuus, heidän eteen tehtävä työ on aina kannattavaa. Seikkailullisen leirin kautta voimme tarjota leiriläisille sosiaalisen oppimisen mahdollisuuksia, tarjota onnistumisen työkaluja ja antaa mahdollisuus harjoitella myös pettymyksiä ja niiden rakentavaa käsittelyä, unohtamatta luontosuhteen kehittymistä ja ympäristö- ja yhteiskuntatietoisuuden laajenemista yksilötasolla.

Oma kasvaminen ohjaajana ja ihmisenä alkoi juurikin näistä elementeistä -90 luvun loppumetreillä ja se kasvaminen toivottavasti jatkuu edelleen. Paluu alkuun auttaa myös muistamaan miksi alun alkaen valitsin tämän polun. Se tuntuu hyvältä. Haluan edelleen jatkaa samalla jotoksella.


"You shall take pleasure in the time while you are seeking, even though you obtain not immediately that which you seek, for the purpose of a journey is not only to arrive at the goal but also to find enjoyment by the way."

Henry van Dykes

bloggasi jonne


torstai 17. maaliskuuta 2016

Seikkailuleiri Dynactin kanssa

Olemme kuuden hengen ryhmä toisen vuoden nuoriso- ja vapaa-ajanohjaaja opiskelijoita Koulutuskeskus Salpauksesta. Aloitimme projektin helmikuun alussa, ottamalla yhteyttä Dynact:iin ja Jonne Saloseen. Jonne oli meille jo aikaisemmin tuttu ensimmäisen vuoden opintojen pohjalta, järjestäen meille unohtumattoman leirin Evolla.



Kun lähdimme toteuttamaan projektia, koko ryhmällä oli visio siitä, että haluamme järjestää leirin nuorille. Olimme yhteydessä eri tahoihin, päädyimme kuitenkin Dynactin kanssa meille sopivimpaan yhteistyökumppaniin. Innoikkaina aloimme suunnittelemaan leiriä keskelle luontoa aktiviteetteinä mm. kiipeilyä, ja ryhmäyttävää toimintaa. Päät oli täynnä ideoita, mitä lähtisimme toteuttamaan leirillä. Suunnittelimme raameja leirille, ajankohta, kesto, aikataulu, paikka jne.

Rupesimme miettimään tavoitteita leirin aktiviteeteille. Tässä vaiheessa kaivoimme netistä elämys - ja seikkailukasvatus oppaan, josta rupesimme pohtimaan esim. miten kiipeilyssä näkyisi seikkailukasvatus. Päätaivoitteitamme on nuoren sosiaalinen vahvistaminen, osallisuuden tukeminen ja ympäristökasvatus. Nuorille annetaan mahdollisuus leirin sisällä vaikuttaa ohjelmaan, esim. osallistaa ruuanlaittoon ja iltaohjelman tekoon.

© Johanna Jääskeläinen


Pitkän hiljaiselon jälkeen, kun jo ajatuksiimme hiipi kysymys "Onnistuuko koko leiri edes?" Koimme räjähdysmäisen harppauksen saadessamme Heinolan nuorisopalveluilta myöntävän vastauksen yhteistyöhalukkuuteen. Heiltä löytyy projektiimme juuri sopiva paikka, Seikkailukeskus Saksala, sekä halukkuus haalia oman alueen nuoria mukaan leirille. Käyntimme Heinolan nuorisopalveluilla vahvisti kaikkien mukana olevien tahojen halukkuuden olla mukana leirin toteutuksessa.

Paketti alkaa olla kasassa, SoMe myrsky voi alkaa.
Stay tuned, jatkoa tulossa mm. sosiaaliseen mediaan ;)

Facebook: Dynact
Twitter: @dynact_fi
Instagram: @dynact
Snapchat: @erairmat (opiskelijoiden oma)









maanantai 19. lokakuuta 2015

Luonto, johtajuus ja johtamisen taito

Meillä on paljon erilaisia menetelmiä ja tapoja kehittää otsikossa mainittuja asioita, mutta perinteisesti "luonto" ei ole mainittuna näissä yhteyksissä. Miksi?

Luonto perinteisesti mielletään liittyväksi vapaa-aikaan ja elämyksiin, mutta sen muut vaikutukset jäävät usein taka-alalle kun puhutaan esimerkiksi organisaation kehittämisestä ja tai vaikkapa johtamisesta. Olisiko luonnolla ja luontoaktiviteeteillä jotain  annettavaa myös henkilöstöhallinnossa, johtamisen ja johtamistatapojen kehittämisessä? Tätä ajattelin pohtia tänään.

Perinteisesti luonnolla on oma paikkansa TYKY- ja TYHY-päivissä, mutta usein aktiviteetit jäävät irrallisiksi ja elämyskeskeiseksi ohjelmanumeroksi, jolla haetaan hyvää fiilistä sekä yhteisiä elämyksiä. Voisiko asialla olla syvempiäkin ulottuvuuksia? Uskon että voi.



Luonnossa ammatikseen työskenteleville on tuttua johtamisen merkitys ja sen vaikutukset esimerkiksi turvallisuuteen. Luonto tarjoaa meille välillä ankarankin ympäristön olla, toimia, kehittyä ja kasvaa. Huonot valinnat, suunnitelmien noudattamatta jättäminen, muuttuvat sääolosuhteet ja välinpitämättömyys jne. voivat johtaa erittäin huonoon, jopa tuhoisaan lopputulokseen. Esimerkkinä vaikkapa kiipeily tai melonta, joissa yksikin virhe voi johtaa kohtalokkaisiin seurauksiin ja ne ovat usein välittömiä ja konkreettisia.

Tällainen konteksti asettaa johtajuuden aivan uuteen ja konkreettiseen asemaan suhteessa lopputulokseen. Johtajuudessa tehdyt virheet näkyvät usein hyvin nopeasti ja erittäin selkeällä tavalla. Tämä on myös toisaalta tehokas ja hyödyllinen mahdollisuus oppia johtamista, jos asiat toteutetaan esimerkiksi ammattitaitoisen oppaan tai kouluttajan valvonnassa. Saatava hyöty onnistuneesta johtajuudesta on näkyvä, samoin epäonnistunut johtajuus antaa meille selkeän signaalin asioista joita meidän olisi syytä parantaa tai kehittää itsessämme.

Henkilöstöjohtamisen näkökulmasta luonto tarjoaa mahdollisuuden nähdä "kiihdytetysti" mitä tapahtuu jos ryhmästä yksi esimerkiksi väsyy. Se vaikuttaa nopeasti koko ryhmään ja moneen asiaan koko ryhmän näkökulmasta. On löydettävä omasta johtajuudesta keinoja joilla tilanne saadaan ratkaistua ja mahdollisesti ennaltaehkäistyä jatkossa. Kun ihminen joutuu oman mukavuusalueen ulkopuolelle, on mahdollisuus, että herkemmin nousee näkyviin yksilön todellinen luonne ja kyvyt niin hyvässä kuin pahassakin. Tämä luo pohjaa todelliselle johtamiselle.



Hyväkään johtaja ei aina pysty viemään ryhmää perille yksinään, tarvitaan jaettua johtajuutta. Jaetussa johtajuudessa ryhmän vetäjä hyödyntää ryhmä sisäisiä resursseja ja jakaa tehtäviä yksilöiden osaamisen, taitojen ja kokemuksen pohjalta. Luonnossa ja luontoaktiviteettien kautta on mahdollista oppia tuntemaan oman ryhmän jäseniä paremmin ja löytää piilossa olevia vahvuuksia. Tämä perustuu siihen, että kun kyseessä on jokaisen oma, konkreettinen hyvinvointi ja tarpeet, niin silloin myös aktivoituvat yksilön omat selviytymismekanismit, jotka saattavat olla syvällä piilossa arkisessa ja turvallisessa ympäristössä. Taitavalla johtamisella ne on valjastettavissa yhteisen tavoitteen saavuttamiseen ja tehokkaampaan toimimiseen ryhmänä. Tarvitaan vain luottamusta ja vastuun jakoa, niin nämä resurssit on saatavissa käyttöön. Toki huonolla johtajuudella on mahdollista saada aikaan myös käänteinen vaikutus.

Luonto ja luontoaktiviteetit tarjoavat oivallisen mahdollisuuden johtajuuden kehittämiseen sekä johdettavana olemisen harjoitteluun. Ei ole sattumaa, että esimerkiksi melontaoppaiden ja luontoammatilaisten koulutukseen liittyy oleellisesti johtamisen koulutusta ja harjoittelua. He ovat tulevaisuudessa niitä ammattilaisia, jotka vastaavat asiakkaiden henkisestä, sosiaalisesta ja fyysisestä turvallisuudesta, jopa hyvinkin haastavissa olosuhteissa. Silti johtajuudessa toistuvat samat lain-alaisuudet niin luonnossa kuin vaikkapa tuotantotiimin johtamisessa.

"The good leader controls his team as a conductor inspires his orchestra. He weighs the difficulties ahead. He is a master of his craft. He knows the strong points and weaknesses of his musicians and of himself. He is willing to stand out in front and to lead from start to finish, through easy passages and through difficulties. At times he may give the soloist his head, but the soloist has his entry and exit, the conductor must be in charge right to the end".


Adam Arnold Brown, First Warden, Eskdale Outward Bound School


bloggasi jonne

keskiviikko 1. heinäkuuta 2015

Työssäoppimassa Dynactilla

Opiskelen matkailualaa ja minua kiinnosti kovasti päästä kesäharjoitteluun johonkin todella erilaiseen paikkaan.
Olen erityisen kiinnostunut luonto- ja maaseutumatkailusta. Koulussa tutustuimme enimmäkseen kuitenkin tavanomaisempiin matkailualan yrityksiin.
Onnekseni kuitenkin pienen haeskelun jälkeen törmäsin netissä Dynactiin, ja pääsin tutustumaan heidän toimintaansa kesän ajaksi.

Olen jo päässyt näkemään ja kokemaan kaikenlaista mitä en ole aikaisemmin edes kuvitellut.
Paljon olen oppinut uusia asioita: lajitaitoja, turvallisuutta, varusteita, asiakaspalvelua hyvin erilaisissa olosuhteissa, myyntitaitoja, verkostoitumista, paljon erilaisia käytännön asioita ym...  eli monipuolisesti kaikenlaista.
Olen päässyt tutustumaan mielenkiintoisiin ihmisiin sekä paikkoihin.
Lajeista olen kokeillut kalliokiipeilyä sekä melontaa.




Kokeilin kiipeilyä ensimmäisen kerran Hollolassa Harmionkalliolla, ja se oli aika jännittävää mutta todella mukavaa kuitenkin loppujen lopuksi.
Tossut pitivät yllättävän hyvin seinällä ja alaspäinkään tuleminen ei ollut niin pelottavaa kun oli ensin kiivennyt itse ylös :)
Kiipeilyssä on todella paljon turvallisuuteen liittyviä muistettavia asioita, ja varsinkin ryhmän kanssa täytyy olla todella tarkkana.




Melontaa olin harjoittelemassa Sulkavalla Oravareitillä, ja kokemus oli todella hieno. Alkuun meinasi olla vaan vähän liiankin jännää, koska en ollut melonut kajakkia koskaan aiemmin, ja vain kerran aikaisemmin kokeillut melomista ylipäätään.
Melontaankin liittyy paljon kaikenlaista mitä ei ole tullut edes ajatelleeksi, ja oli todella hienoa kuinka perusteellisesti turvallisuusasiat käytiin läpi kurssilla.

Ulkona on mukavaa puuhailla kaikenlaista, varsinkin näin kesällä :)
Kiipeilyä ja melontaa voin kyllä suositella lämpimästi kaikille kiinnostuneille.
Iloista kesän jatkoa!

lauantai 25. huhtikuuta 2015

Kohti kesää ja uusia seikkailuja

Tämäkin blogi heräilee hiljalleen talvihorroksesta ja tuleva kevät ja kesä näyttää jälleen seikkailuntäyteiseltä.

Kevään ensimmäisiä rutiineja on kaivella retkeily, melonta- ja kiipeilykamppeet varastosta, huoltaa ne ja tietenkin keksiä niille mahdollisimman paljon käyttöä alkaneella kaudella.


Taitojen kannalta itse ainakin suosin pientä verryttelyä, taitojen kertausta ja treeniä ennenkuin heittäydyn pitempiin ja vaativampiin reissuihin. Vähintäänkin yhtä tärkeää on huoltaa varusteet ja välineet iskukuntoon, ettei ainakaan niiden takia tarvitse joutua pulaan keskellä seikkailua.

On hyvä muistaa myös, että esimerkiksi kiipeilyvälineet olisi hyvä tarkistaa perusteellisesti kerran vuodessa, sen lisäksi, että ne tarkastetaan ennen käyttöä ja sen jälkeen. Kiipeilyvälineiden suhteen pitää huomioida, että niillä on valmistajan määrittelemä elinkaari, jonka päätyttyä käyttämätönkin varuste on poistettava käytöstä. Perehdy omien varusteittesi valmistajan suosituksiin ja ohjeisiin kuinka pystyt tarkastamaan ko varusteen todellisen iän. Erityisen tärkeää tämä on varusteille, jotka ovat ammattikäytössä, tätä sääntelee myös lait ja säädökset joita valvoo TUKES.


Useimmat valmistajat antavat sekeät ohjeet näihin toimenpiteisiin web-sivuillaan. Aika usein unohtuu myös se, että myös joillekkin melontavarusteille on määritelty vastaavia elinkaaria, erityisesti nostaisin kelluntaliivit esmerkiksi. Kajakeissa myös kansinarut kuluvat käytössä UV-säteilyn, mekaanisen kulumisen ja hankautumisen myötä. Ne ovat kuitenkin rescutustilanteissa erityisen olennaisia ja niitä pitää huoltaa.


Nyt huoltamaan varusteita, treenaamaan ja suunnittelemaan kaikkea kutkuttavaa ja inspiroivaa kaudelle 2015.

Ensimmäinen todellinen seikkailu kutsuu minua jo 21.-28.5. Päijänteellä, sitä voi halutessaan seurata vaikkapa täällä:
 http://paijanne.blogspot.fi
Aiheena Päijänteen seikkaileminen päästä päähän kajakilla ja kirkkoveneellä Salpauksen luonnonvara-alan opiskelijoiden kanssa!

Inspiroivaa ja aktiivista kevättä ja kesää kaikille!

bloggasi jonne

lauantai 20. syyskuuta 2014

Otteita "seikkailukasvatustoimihenkilön" arjesta

Seuraavassa tekstissä on ainakin kaksi tasoa (toivottavasti), ensimmäisessä haluan avata hieman seikkailukasvatuksellisen toiminnan perusperiaatteita ja toisekseen käytän kirjoittamista itsereflektiovälineenä... Siis back to the basics:


Case Evo



Vaihe 1

Astun luokkaan jossa odottaa 25 jännittynyttä nuoriso- ja vapaa-ajanohjaajaopiskelijaa, jokaisella heistä on varmasti oma käsitys, mitä elämys,- seikkailu- ja luontotoiminta pitää sisällään. Oppilaiden omat odotukset, ennakkoasenteet ja mielikuvat ovat muokanneet maaperää erillaisille tunteille, käsityksille ja jopa peloille.
Monelle tuleekin yllätyksenä, että hylkäämme pulpettien tuoman turvan ja asetumme istumaan rinkiin. Lisää yllätyksiä on luvassa ja ne on luettavissa oppilaiden kasvoilta, kun keskustelun kautta selviää, että kyseessä ei olekkaan "eräjormakurssi" vaan keskitymmekin yksilön kautta ryhmän toimintaan... Läheskään kaikki aktiviteetit eivät ole suoranaisesti kosketuksissa luontoon tai luontoaktiviteetteihin. 
Osa hämmentyneistä ilmeistä kertoo myös, että nyt menee vahvasti oman ymmärryksen yli, mistä puhutaan...
Koulutus alkaa tutulla, mutta jollain tapaa kuitenkin vieraalla tavalla, datatykin PowerPoint showlla. Aiheena on oppilaille vieras maailma, mystinen elämys- ja seikkaulukasvatus. Opetuksen aiheena on toiminnan teoreettinen- ja kasvatuksellinen perusta.
Reaktioissa on huomattavissa myös se, että "ringissä" keskusteleminen on hieman vierasta ja vaivaannuttavaa, pikkuhiljaa myös ryhmäläiset uskaltautuvat esittämään kysymyksiä ja kertomaan omakohtaisia kokemuksia ryhmässä toimimisesta ja ryhmässä oppimisesta.


Ryhmätoiminnan perusteita voi harjoitella vaikkapa kiipeilyn kautta



Vaihe 2

Kun muutamien teoriapainoitteisten päivien jälkeen ryhmälle ilmoitetaan, että nyt siirrymme luokasta testaamaan opittuja asioita käytännössä, jokainen voi suorastaan tuntea kuinka jännitys tiivistyy. Epäilykset, pelot ja ennakkoasenteet nousevat pintaan... on  vähän nuhaa, pitäisi mennä hoitamaan pakollisia pankkiasioita, selkä on kipeä, olkapää on vihoitellut jne.
Käytännön harjoitukset liikuntasalissa ja sisäkiipeilyseinällä ovat osalle yllätys, eikö minun siis pidäkkään suorittaa yksilönä, vaan minun tulisi toimia tehokkaasti osana ryhmää?... ai minun siis pitäisi huomioida muitakin?...  tämän tajuaminen vie hetken jos toisenkin. Se tajuaminen vaatii myös useampia yhteisiä palautekeskusteluja sekä kouluttajan "realistista mutta kannustavaa" palautetta ryhmän toiminnasta, niin onnistumisista kuin epäonnistumisistakin. Kasvoista ja reaktioista on huomattavissa "ahaa-elämyksiä" ja ymmärryksen heräämiseen viittaavia "kasvojen kirkastumisia", palautekeskustelut vahvistavat havainnon. Ryhmässä otetaan ensimmäisiä varovaisia askeleita toiminnan realistiseen arvioimiseen tyyliin "minun mielestä" eikä kommentointi ole enään niin yleisellä ja neutraalilla tasolla. Toiminnan kehittäminen ryhmälähtöisesti siintää jo horisontissa.


Vaihe 3

Uusi aamu ja uusi koulupäivä. Ryhmä valuu luokkaan, tottuneesti he siirtävät pöydät syrjään ja asettuvat rinkiin keskelle luokkahuonetta. Edellisen päivän arviointi ja läpikäyminen sujuu jo suhteelisen tottuneesti, muutama hiljaisempikin jakaa ajatuksiaan päivästä muutamalla lauseella. Perinteinen hälinäkin vaimentui muutaman oppilaan painokkaalla kommentilla: "hiljaa nyt, että päästään aloittamaan!"
Kun ryhmälle selviää, että seuraava vaihe koulutuksesta tapahtuukin metsässä ja nukkuminen tapahtuu siellä myös, ilmeet ovat epäuskoisia ja pelokkaita (ryhmästä vain muutama on nukkunut ulkona aikaisemmin, metsästä puhumattakaan).
Oppilaita ei kovinkaan paljon tarvitse patistaa keskittymään, että pääsemme asiaan. Ryhmä keskittyy opiskelemaan teoriassa, miten luonnossa selvitään ja toimitaan turvallisesti. Rohkaisevaa on, että ryhmästä tulee aktiivisesti tarkentavia kysymyksiä ja keskustelua herää asioista jotka mieltä vaivaavat. Myös muistiinpanovälineet ovat löytyneet koulurepun syövereistä ja erikseen ei tarvitse sanoa, että nämä opetettavat asiat ovat retken kannalta olennaisia.


Vaihe 4

Rutiinit luokkahuoneessa sujuvat jo luontevasti, ryhmä asettuu rinkiin ja tunnelma on odottava, enää ei tarvitse korottaa ääntä huutaakseen "Voisimmeko jo aloittaa!"
Hämmentyneisyyttä aiheuttaa ainoastaan se, että ryhmä saa tehtäväkseen jakautua taas uusiin ryhmiin ja niissä ryhmissä sitten itsenäisesti suunnitella kokonaisuudessaan tuleva retki, ilman opettajan aktiivista vuorovaikutusta... Tässä kohtaa jokaisesta ryhmästä ilmoittautuneet vapaaehtoiset kutsutaan opettajan kanssa sivummalle ja he saavat lyhyen koulutuksen aihealueesta joka heidän pitää kouluttaa muulle ryhmälle. Aihealueita ovat mm. retkikeitin, suunnistaminen jne.

Havaintoja ryhmän opettajana: Kun ryhmän sisältä valikoituneet oppilaat kouluttivat retkeilytaitoja muulle ryhmälle, keskittyminen oli huomattavasti parempaa ja vastaanottavaisempaa kuin opettajan auktoritäärinen teoriaopetus koulutuksen alkuvaiheessa.





Vaihe 5

Ryhmä toimii jo tuttuneesti omissa ryhmissään ja käytännön harjoitukset sujuvat itselähtöisesti lyhyen ohjeistuksen jälkeen. Teltat ja laavut nousevat koulun pihalle ja ne tarkastetaan sekä pakataan hyvässä järjestyksessä... Jännitys nousee, seuraavan kerran tavatessamme olemme oikeasti metsässä ja tuttua / turvallista urbaania ympäristöä rakenteineen ei ole enää ympärillä luomassa turvaa.

Havaintoja ryhmän opettajana: Itselähtöinen toiminta on selkeästi aktivoitunut, mutta tukea haetaa edelleen vielä opettajan suunnalta. Haasteellista on opettajan näkökulmasta, vain sanoa kysyjälle: "Kaikki tarvittava tieto on jo ryhmässä"... 


Vaihe 6

Aamu 8:15, oppilaitoksen luokka. Luokassa on odottava tunnelma, kaikki ovat ajoissa paikalla ja puuttuvat varusteet otetaan käyttöön heti. Rinkat pakataan ja kommenteissa on havaittavissa lievää ärtymystä / jännitystä. 
Lopulta kaikki ryhmäläiset ovat bussissa ja matka kohti "tuntematonta" alkaa. Parkkipaikka keskellä "ei mitään" on seuraavan näytöksen kulissi. Parkkipaikka on täynnä rinkkoja ja odottavia opiskelijoita: "mitäs nyt", "nää ei mahdu tänne rinkkaan (varusteita maassa)" jne.
Tässä kohtaa on opettajan astuttava esiin "takavasemmalta" ja oikeasti aktiivisessa roolissa käydä läpi jokainen oppilas ja rinkka läpi. Tämä jo pelkästään melkein sietämättömän jännityksen lieventämiseksi.
Seuraavat kommentit ryhmästä onkin jo hengessä, "eikö jo voitais lähteä?" ja "mikä tässä nyt kestää?". On seuraavan näytöksen aika. Luokka on jo paljon aikaisemmin jaettu ryhmiin, näillä ryhmillä on retken aikana selkeät vastuut johtamisesta, suunnistamisesta ja suunnittelusta. Jokaisella ryhmällä on siis oma homma hoidettavana.
Ensimmäiselle "vastuuryhmälle" annetaan viimeiset ohjeet ja koulutusta mm. viestintävälineistä ja niiden käytöstä (radiopuhelin, kännykkä, pilli jne.). Myös suunnistaminen ensimmäiselle "check pointille" käydään vielä läpi.

Tämän jälkeen opettaja voi vain todeta: "Ryhmä on itsenäinen päätöksissään" ja seikkailu voi alkaa!

Havaintoja ryhmän opettajana: Opettajaakin jännittää, kun ryhmä lähtee itsenäisesti kohti seuraavaa tapaamispistettä, mutta samalla on luotettava, että ryhmällä on oikea asenne, oikeat välineet ja taito käyttää niitä matkan edetessä tai tilanteen niin vaatiessa. 


Kouluttajan arkeen kuuluu mitä suurimmassa määrin odottaminen ja tietenkin yhteyden pitäminen ryhmään sekä kokonaiskuvan- ja tilanteen hahmottaminen turvallisuuslähtökohdista



Vaihe 7

Retken edetessä opettajan rooli oli lähinnä odottaa. Se on piinallista, koska mielessä risteilee niin monta asiaa: onko ryhmällä kaikki hyvin?, onko ryhmä oikealla reitillä?, onko viestiyhteydet ryhmään kunnossa? jne. Ryhmän toimintaa arvioidessa, näin jälkikäteen, voi todeta että riskin ottaminen kannatti. Ryhmä suoriutui itsenäisesti syksyisessä ja osittain haasteellisessa maastossa loistavasti. Toki ilmapiiriä leimasi pieni "kokeilumentaliteetti" ja opettajan haastaminen aina ryhmää tavatessa check pointeilla, mutta ryhmäprosessin vaiheita ajatellen tämä kuuluu asiaan ja on jopa toivottavaa. Havaittavissa oli myös vähäisessä määrin muita soraääniä (en jaksa, en halua, tämä on paskaa jne) ja helppojen ratkaisujen etsimistä (voinko tulla kyytiin kun rinkka painaa liikaa...) , mutta näiden asioiden suhteen on omaa kokemukseen, tilannearvioon ja näkemykseen luotettava (arvio ja näkemykset pitää perustaa kylmille faktoille esim. turvallisuuden suhteen). Osa ryhmästä oli varmasti oman suorityskyvyn ja sietokyvyn rajoilla, mutta silti toimintaa leimasi syvenevä yhteistoiminta ja focus oli selkeästi siirtynyt yhteiseen haasteeseen selviytyä ryhmänä, ilman ulkopuolista apua.

Havaintoja ryhmän opettajana: Toiminnasta vastaavana ja ryhmän vastuuopettajana palkitsevia hetkiä on, kun ryhmältä näkymättömissä saa kuulla mm. seuraavanlaisia kommentteja:

"Hei kaikki, kuunnelkaa! Tässä on paha paikka, oja tai jotain, tehdään ketju ja autetaan kaikki tästä yli!"

"Nyt turvat kiinni, onko vauhti sopiva ja jaksaako siellä perässä tulevat viellä kävellä, vai pidetäänkö tauko?"


Aamuinen leiri



Vaihe 8

Ollaan jo viimeisessä leirissä ja retki on käytännössä ohi, on aika reflektoida mennyttä retkeä ja ryhmän toimintaa. Tutussa palauteringissä istuttaessa palaute alkaa soljumaan melkein kuin itsestään, ryhmä ei olekkaan enään maailman paras ja parannettavia kohtia sekä toimintamalleja löytyy melkein jokaiselta. Osa ryhmäläisistä, avoimesti ryhmän edessä, reflektoi omaa toimintaansa ja pyytää jopa anteeksi omaa käyttäytymistään eri tilanteissa retken aikana. Kaikki kuuntelee, kukaan ei puolustaudu vaan katse on nuotion liekeissä ja tuskin havaittavia päännyökytyksiä on havaittavissa toisten puhuessa omista tuntemuksistaan.
Viimein bussi saapuu ja kotimatka voi alkaa, retki ei tosin ole ohi. Koulun pihassa kukaan ei "livistä" omiin kiireisiinsä, vaan kaikki ryhmäläiset tunnolliseti huoltaavat retkeilyvälineet ja lopuksi on aika kokoontua tältä erää viimeiseen rinkiin. Hyvää kotimatkaa!

Havintoja ryhmän opettajana: Viimeisen maastossa käydyn palautekeskustelun pohjalta olo on huojentunut. Ryhmäläiset toivat omia tuntemuksia ja mielipiteitään esiin ryhmän edessä yksilöinä. Kritiikkiä annettiin ja ryhmän onnistumisia arvioitiin realistisesti. Myös osa ryhmäläisistä reflektoi omaa toimintaa suhteessa ryhmään kriittisesti. Kyseessä ei enää ollutkaan täydellinen ryhmä, jolla ei ole mitään parannettavaa, vaan todettiin että mellä on paljon hyvää, mutta meillä on myös paljon parannettavaa ryhmätoiminnan saralla niin yksilönä kuin ryhmänäkin. 


Vaihe 9

Tämä on vasta lähitulevaisuudessa, mutta kurssin päätöspäivän aikana tulemme käymään läpi mitä kurssi on meille käytännössä opettanut yksilönä sekä ryhmänä ja miten voimme hyödyntää saavutettuja oppeja / kokemuksia tulevaisuudessa (niiden 2 vuoden ajan jonka yhteinen opintotaival tällä ryhmällä vielä on edessä) ja mahdollisesti myös muissa tulevaisuuden ryhmätoimintaa vaativissa tilanteissa.

Seikkailu on päättynyt!

Jälkisanat opettajan / kouluttajan näkökulmasta: Reissu ei mennyt kuitenkaan (kuten yleensä seikkailutoiminnassa) niin kuin se oli minun päässäni suunniteltu. Reittiä oli muutettava (ryhmän hidas edistyminen matkallisesti suhteessa vuorokauden aikaan). Osalla oppilaista oli teveydellisiä ja mahdollisesti henkisiä haasteita, jotka eivät kaikilta osin olleet tiedossa etukäteen ja  joihin oli löydettävä ratkaisu / kompromissi maastossa.
Päätöksissä oli huomioitava niiden tasapuolisuus ja myös päätösten perustelut ryhmälle piti olla "vedenpitävät", jotta ryhmän toimintakyky / motivaatio ei olisi laskenut. Yksi oppilas pääsi turva-autolla viimeisen vaelluspätkän (syynä hengitysvaikeudet), mutta hän itselähtöisesti valmisteli tavoitteena olevan leirin muulle ryhmälle mukavaksi (nouti polttopuita vuoli sytykkeet ja teki lämmittävän tulen valmiiksi). Osalla, ilman ennakkotietoja, ilmeni merkittävää uupumusta matkan aikana, joten muut ryhmäläiset kantoivat näidenkin henkilöiden rinkkoja pyyteettömästi. Näissä tapauksissa check pointilla rinkat otettiin opettajan toimesta auton kyytiin (ryhmä ei itse tätä edes pyytänyt), koska varmuutta uupumuksen syistä ei ollut varmistettavissa maasto-olosuhteissa. Haavoja hoidettiin retken aikana 3 kpl ja ne eivät aiheuttaneet jatkotoimenpiteitä. Myös ryhmän ulkopuolisia tilanteita hoidettiin, palveluhengessä, eksynyt iäkkäämpi pariskunta kuljetettiin takaisin omalle autolleen muun toiminnan ohessa (auto oli merkittävän matkan päässä pariskunnan löytöpaikasta).

Oppilaat olivat keskimäärin 17-vuotiaita. Retki oli pituudeltaan 2 päivää ja 1 yö. Retken aikana kuljettiin noin 14 kilometriä, joista n. 5 kilometriä pimeässä. Majoittautuminen tapahtui maastossa telttoilla ja laavuilla.

Koulutuksen tavoite oli antaa opiskelijoille realistinen käsitys siitä, mistä elämys- ja seikkailukasvatuksessa on kyse, sekä antaa ryhmälle lisää työkaluja kehittää oman ryhmän toimintaa (jos he niin valisevat ja haluavat) positiiviseen suuntaan. Lisäksi, toiminnan kautta, opiskelijoille koulutettiin erätaitoja ja ympäristötietoutta.

bloggasi jonne